Vantaalla Kytöpuiston koululla tapahtui viime viikolla kuudesluokkalaisten tekemä vakava väkivallanteko, jossa loukkaantui yksi oppilas.
Vantaan kaupunki kertoi asiasta tiedotteella sunnuntaina, kun tapahtumiin liittyvää viestittelyä levisi sosiaalisessa mediassa.
Vantaan kaupungin mukaan väkivallanteko tapahtui välitunnilla viime viikon tiistaina. Tapahtuman jälkeen koululle hälytettiin ambulanssi ja loukkaantunut oppilas sai ensihoitoa. Myös poliisi kutsuttiin tutkimaan asiaa ja koulu aloitti kurinpitotoimien valmistelut. Poliisi jatkaa asian selvittämistä ja koulu rangaistuksiin liittyviä toimenpiteitä tällä viikolla, kaupunki kertoi.
Koulu on tiedottanut asiasta kaikkien koulun oppilaiden huoltajille, ja asianosaisten huoltajien kanssa asian käsittelyä jatketaan. Koulunkäynnin kerrotaan jatkuneen tapahtuman jälkeen rauhallisissa merkeissä.
Vantaan perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo ei kommentoi loukkaantuneen oppilaan tilaa.
– Usein voi olla, että tämmöisen tapahtuman jälkeen fyysisesti voi palautua hyvinkin nopeasti, mutta kokonaistilanne voi olla muuten hankala, joten en lähde kommentoimaan asiaa, Kalo sanoo.
Välituntivalvojalla ei ollut suoraa näköyhteyttä tapahtumaan
Kalon mukaan Kytöpuiston koulussa on noin 430 oppilasta. Kalon mukaan välitunnilla, jolla väkivallanteko tapahtui, oli viisi välituntivalvojaa.
– Kun on näin paljon lapsia ja sen verran aikuisia, niin jos tapahtuu joku tällainen harvinainen nujakka tai töniminen, nähdään niistä osa ja osaa ei. Ne selviävät niin, että joku toinen oppilas niistä kertoo tai sitten opettaja havaitsee hetken myöhemmin, että joku makaa maassa. Tässä tapauksessa tapahtui juuri tämä jälkimmäinen tapaus, että ei ollut suoranaista näköyhteyttä tähän tapahtumaan välituntivalvojalla, mutta valvoja saapui heti paikalle saatuaan tiedon tai havaittuaan asian.
Kalon mukaan koulujen kurinpitotoimia ovat jälki-istunto, kirjallinen varoitus sekä määräaikainen erottaminen. Hän listaa toimia yleisellä tasolla, ei Kytöpuiston koulun tapahtumiin liittyen.
– Perusopetuslain mukaan oppilas voidaan erottaa enintään kolmen kuukauden määräajaksi. Usein tapahtuu niin, että ensin on tullut varoitus ja sitten mennään määräaikaiseen erottamiseen. Joskus kuitenkin on sellainen tilanne, että yksittäinen teko on niin vakava, että määräaikaista erottamista voidaan harkita, vaikka ei ole varoitusta alla.
Kalo painottaa, että ensimmäisenä väkivallanteon jälkeen autetaan ja tuetaan väkivallan kohteeksi joutunutta.
Asiasta uutisoi aiemmin muun muassa Helsingin Sanomat.
Juttua muokattu 21.9. kello 17.21 lisäämällä tietoja ja muokkaamalla otsikkoa.