Bangkokilaisesta luksushotellista kuolleina löytyneiden epäillään joutuneen myrkytetyksi – joivat joko kahvia tai teetä

Poliisi etsii matkaseurueen kanssa tekemisissä ollutta henkilöä.

Thaimaan poliisin mukaan kuolleet ovat vietnamilaistaustaisia, mutta kahdella kuolleista on Yhdysvaltojen kansalaisuus.

Uutistoimisto Reutersin mukaan kuolleet löydettiin tiistaina Grand Hyatt Erawan -nimisestä viiden tähden luksushotellista puolikuudelta illalta paikallista aikaa.

Kyseessä on suuri hotelli, joka sijaitsee luksusmyymälöistä tunnetulla Rachaprasongin ostosalueella Panthum Wanissa.

Ilmoituksen poliisille ruumiista teki Reutersin mukaan hotellin henkilökunta.

Thaimaan poliisin mukaan kuolleista kolme on naisia ja kolme miehiä, jotka rekisteröityivät hotelliin kahdessa eri ryhmässä lauantaina ja sunnuntaina.

Reutersin mukaan seurueella oli käytössään kaksi huonetta, joista toisesta ruumiit löydettiin. 

"Seitsemättä" henkilöä etsitään

Thaimaan poliisi vahvistaa etsivänsä henkilöä, jonka epäillään liittyvän kuolemiin.

– Kartoitamme jokaista askelta, minkä he ottivat noustuaan koneesta, paikallinen poliisiviranomainen Thiti Saengsawang sanoi Reutersin mukaan toimittajille.

Poliisi ei vielä ole vielä vahvistanut sitä, mihin henkilöt kuolivat.

Tapauksen tutkinnasta vastaava poliisi Theeradej Thumsuthee sanoi Yhdysvaltalaismedia The New York Timesin mukaan Thaimaan televisiossa, että alustavien tutkimusten perusteella poliisi olettaa seurueen joutuneen myrkytetyksi.

Thumsuthee sanoi koko seurueen nauttineen tiettävästi joko kahvia tai teetä.

Alustavissa tutkimuksissa ei myöskään löytynyt vainajista ulkoisen väkivallan merkkejä.

Aiemmin uutistoimisto Reuters uutisoi paikallislähteiden pohjalta, että hotellissa olisi tapahtunut ammuskelu.

Poliisin mukaan ammuskelusta ei ole kuitenkaan minkäänlaisia viitteitä.

Pääministeri riensi hotellille

Thaimaan pääministeri Srettha Thavisin vieraili hotellissa poliisin kanssa tiistaina ja määräsi tapauksen perinpohjaista tutkimista.

Turismista voimakkaasti riippuvaisen Thaimaan pääministeri on Reutersin mukaan kehottanut viranomaisia kiireellisiin toimiin minimoidakseen tapauksesta aiheutuvan haitan matkailulle.

Uutista päivitetty 16.7.2024 kello 19.40: Lisätty tieto, että poliisi etsii henkilöä, jonka epäillään liittyvän kuolemiin. Päivitetty juttuun myös tieto pääministerin vierailusta hotellilla.

Uutista tarkennettu 16.7.2024 kello 19.29: Tarkennettu juttuun tieto, että kuolleena löydetyt rekisteröityivät hotelliin kahdessa eri ryhmässä lauantaina ja sunnuntaina.

Uutista päivitetty 16.7.2024: Lisätty juttuun tieto myrkytysepäilystä.

Lue myös:

    Uusimmat