Thaimaan luksushotellin kuolemat: Poliisilla käsitys tekijästä ja motiivista – näin tapahtumat etenivät

Poliisi epäilee motiiviksi rahaa. Myös epäillyn kerrotaan kuolleen.

Bangkokin luksussviitissä kuolleiden kuuden vietnamilaisen epäillään kuolleen syanidimyrkytykseen. Poliisi on löytänyt hotellihuoneeseen toimitetuista teekupeista syanidia ja uskoo teon motiivin olleen raha, kertoo BBC.

Myrkyttäjän kerrotaan olleen yksi kuolleista. Kahdella kuolleista oli myös USA:n kansalaisuus.

Näin tapahtumat etenivät

Poliisin mukaan henkilöt saapuivat hotelliin erikseen viikonlopun aikana ja asuivat viidessä eri huoneessa.

Seurueeseen kuulunut nainen tilasi huoneeseensa ruokaa ja teetä maanantai-iltapäivänä. Ruoan toimittanut tarjoilija tarjoutui keittämään teen, mutta nainen kielsi häntä tekemästä niin.  

Tarjoilijan mukaan nainen vaikutti olevan stressaantunut ja puhui hyvin vähän. 

Tarjoilija lähti huoneesta, ja muut ryhmään kuuluvat henkilöt alkoivat saapua huoneeseen.

Kukaan muu ei poliisin mukaan saapunut huoneeseen eikä poliisi löytänyt ryöstön tai tappelun merkkejä. Poliisin julkaisemien kuvien perusteella tilattuun ruokaan ei ollut koskettu, jotkut annokset vielä jopa kelmutettuina. Poliisi löysi syanidia jokaisesta teekupista.

Motiivina raha?

Poliisi epäilee teon motiiviksi suurta lainasummaa. Ruokaa huoneeseen tilannut nainen oli lainannut ryhmään kuuluvalta pariskunnalta "kymmeniä miljoonia Thaimaan bahtia" sairaalaprojektiinsa Japaniin. Kymmenen miljoonaa bahtia on noin 255 000 euroa. 

Poliisi epäilee, että nainen oli huijannut rahaa projektiinsa myös mukanaan matkustaneelta meikkaajalta. 

Kuolleet löydettiin luksushotellihuoneesta tiistaina, mutta poliisi epäilee heidän kuolleen jo vuorokautta sitä ennen. 

Lue myös:

    Uusimmat