Päivi ja Santeri Kannisto menivät 34-vuotiaina naimisiin ja lähtivät pian sen jälkeen rinkat selässä maailmalle. Urbaanien nomadien matka jatkuu kuuden vuoden jälkeen yhä.
Kuusi vuotta sitten Päivi ja Santeri elivät kuten ketkä tahansa suomalaiset. Työorientoitunut Päivi haali itselleen yhä uusia haastavia tehtäviä. Santeri uskoi, että onnen rakennuspalikat löytyvät rahasta ja menestyksestä.
Oravanpyörä, kuten kaksikko entistä elämäänsä tänä päivänä nimittää.
Heinäkuussa 2004 Päivin ja Santerin tiet kohtasivat. Mitä tahdon elämältä, oli kysymys, jota kumpikin oli pohtinut jo tovin tahoillaan. Kolmen kuukauden yhteisasumista seurasi avioliitto, ja pian sen jälkeen kaksikko pakkasi reput ja jätti Suomen taakseen.
− Lähdimme Suomesta kyllästyneinä työ- ja bisnesorientoituneeseen kulttuuriin, pätemiseen ja niiden mukanaan tuomaan elämän tarkoituksettomuuteen. Meille elämän tarkoitus oli jotain aivan muuta, pariskunta kiteyttää.
Yhteinen unelma
Valmiina valloittamaan Myanmarin.
Miten ihminen voi jättää tuosta vain koko entisen elämänsä? Tätä ihmetteli myös tuoreen parin lähipiiri.
− Aluksi kukaan ei varmaankaan uskonut, että lähtisimme pysyvästi, sillä meiltä kyseltiin vähän väliä, koska olimme tulossa takaisin. Nykyisin monet kontaktit Suomeen ovat hiipuneet, ja lähipiiristämme on tullut kansainvälinen, Päivi kertoo.
Kannistot suuntasivat ensi töikseen muutaman päivän häämatkalle Amsterdamiin ja jatkoivat sieltä Brasiliaan. Tunne, että ratkaisu oli oikea, oli syntynyt jo ennen lähtöä.
− Santeri halusi omistaa elämänsä rakkaudelle, ja minun intohimonani oli lisäksi matkustaminen. Päädyimme siis toteuttamaan molempia: matkustamaan yhdessä.
Paikat vaihtuvat fiiliksen mukaan
Päivi ostoksilla supermarketissa Brasiliassa.
Käänteentekevästä ratkaisusta on kulunut nyt kuusi vuotta. Maailmaa riittää yhä koluttavaksi. Käymättä ovat esimerkiksi Pohjois-Amerikka ja napamantereet.
Pysähdyspaikkojen suhteen kaksikolla on vain yksi suunnitelma − sitä ei ole.
− Ensimmäisinä vuosina meillä oli ajatus täydellisen paikan löytymisestä. Nyt niitä on kertynyt liikaa, jotta aloilleen asettumista voisi edes harkita.
− Valitsemme paikat fiiliksen mukaan ja nostamme kytkintä, jos jokin paikka ei miellytä. Kylmiin maihin, joissa on alle 30 lämpöastetta, emme halua. Pisimmillään olemme olleet jossain maassa vuoden ja lyhimmillään päivän, Päivi kertoo.
Hyvän paikan tunnusmerkit sisältävät edullisen, maksimissaan 150 euroa kuukaudessa maksavan asumuksen, vuoren ja merenrannan kävelyjä ja lenkkeilyä varten sekä hyvän karman. Hyvä karma syntyy Kannistojen kohdalla siitä, ettei tule liikaa huijatuksi eikä erotu kielteisesti valtaväestöstä.
− Itä-Afrikka oli tässä suhteessa haasteellinen. Peräämme huudeltiin jatkuvasti mzungu (tarkoittaa valkoista kävelevää rahamassia), ja meiltä yritettiin nyhtää moninkertaisia hintoja paikallisiin nähden.
"Elämme hetkessä"
Rantaelämää Vietnamissa.
Matkan varrelle on mahtunut monenlaisia mieltä avartavia kokemuksia. Haastavimpana Päivi ja Santeri ovat kokeneet rasismin valkoisia kohtaan. Oman ihonvärinsä he muistivat vasta siinä vaiheessa, kun siitä alettiin muistuttaa kadulla jatkuvasti.
− Ikimuistoisinta on ollut myönteisessä mielessä tuntemattomien ihmisten pyyteetön ystävällisyys ja avuliaisuus ja kielteisessä mielessä kaikki turistirysät ja nähtävyydet.
Parhaana asiana nykyisessä elämässä Päivi ja Santeri näkevät sen, että heillä on kaikki aika maailmassa toisilleen. Aiheesta on syntynyt myös parisuhdekirja Onnelliset yhdessä.
− Parasta on myös se, että elämämme on vaihtelevaa. Olisi vaikea kuvitella palaavansa konttorirotaksi tietokoneen äärelle nyhertämään. Uteliaille kuvaamme elämäntapaamme kysymällä: Mitä sinä tekisit tänään, jos tietäisit kuolevasi huomenna? Näin me elämme joka päivä tässä hetkessä.
Nomadinen elämä ei ole itseisarvo
Kaksikko työstää parhaillaan akateemista tutkimusta kaltaisistaan urbaaneista nomadeista, joita he tietävät noin satakunta.
He kirjoittavat aiheesta myös yleistajuista suomenkielistä tietokirjaa, jota varten he haastattelivat kolmeakymmentä yli neljä vuotta matkustanutta henkilöä eri puolilta maailmaa.
− Tällä hetkellä meillä on haussa paikka, jossa saisimme kirjoittaa nomadikirjan loppuun. Afrikka ei vaikuta todennäköiseltä, joten vaihdamme luultavasti mannerta, Päivi sanoo.
Miksi minun pitäisi matkustaa, on Kannistojen usein kuulema kysymys. Vastaus on yksinkertainen: ei minkään takia.
− Nomadinen elämä ei ole itseisarvo. Sillä ei hankita irtopisteitä työnhakuun tai ansaita omaisuutta ja statusta. Meille elämäntapa sopii sen tarjoaman vapauden ja vaihtelevuuden takia. Mikä sopii sinulle, riippuu siitä, mikä on sinun elämäsi tarkoitus, kaksikko painottaa.
Studio55.fi/Jenni Kokkonen