Edelliset kuusi kautta Pohjois-Amerikan jäillä pelannut jääkiekkoilija Otto Koivula on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Ruotsin pääsarja SHL:ssä pelaavan Växjö Lakersin kanssa, kertoo seura verkkosivuillaan.
– Olin erittäin iloinen, kun minulle avautui mahdollisuus pelata niin arvostetussa organisaatiossa kuin Växjö Lakers. Tulee olemaan hauskaa päästä osaksi voittavaa kulttuuria. Mahdollisuus kilpailla mestaruudesta menestyksekkään historian omaavan joukkueen kanssa teki päätöksestäni helpon, Koivula kertoo seuran julkaisemassa tiedotteessa.
Kauden 2017–18 jälkeen Ilveksen riveistä rapakon taakse suunnannut Koivula oli NHL-seura New York Islandersin sopimuspelaaja, mutta suurimman osan ajastaan Pohjois-Amerikassa hän kiekkoili Islandersin AHL-seuran, Bridgeport Islandersin, paidassa. 25-vuotiaan hyökkääjän vyölle kertyi 274 AHL-ottelua, joissa hän nakutti tehot 65+114.
NHL-kaukaloissa 195-senttinen ja 102-kiloinen Koivula nähtiin kolmen eri kauden aikana yhteensä 28 ottelussa, joissa hän teki tehot 0+4.
Toissa kaudella Ruotsin mestaruuden voittaneen Växjön riveissä pelaa myös suomalaismaalivahti Emil Larmi.
Uusimmat
-
09:32
MTV:n tiedot: Suomi jäi Ville Tavion päätöksellä pois Ukraina-liittoumasta – syynä maininta seksuaalivähemmistöistä
-
09:29
Lähteet: Vankilassa oikeudenkäyntiään odottava P. Diddy on erityistarkkailussa
-
09:29
Autoilija, tarkista yksi oleellinen asia autostasi nyt – tästä suorituksesta rapsahti 12 päiväsakkoa
-
09:17
Heili Sirviölle, 13, muhkea stipendi – kaksi Pariisin suomalaismenestyjää palkittiin
-
09:08
Jättiveto supertähdeltä: "Tätä peliä on pelattu yli 200 vuotta, ja kukaan ei ole aikaisemmin tehnyt tällaista temppua"
-
08:39
Valtteri Bottakselta kovaa puhetta
-
08:30
Gouda, kermajuusto, edam, emmental – mitä eroa on suosikkijuustoilla?
-
08:02
Karri Kivi suorana Risto Dufvaan liittyneestä show’sta: "Meni yli"
-
07:43
Milloin leggingsit korvasivat housut? Kymmenisen vuotta sitten tyylivalintaa vielä paheksuttiin
-
07:33
Henkeäsalpaava tuplatemppu Mestarien liigassa – Arsenal-tähti venyi sankarin lailla: "Jää pitkäksi aikaa hienoimmaksi"
-
07:30
Libanon: räjähtäneitä viestintälaitteita peukaloitiin ulkomailla – MTV seuraa
-
07:29
Lady Gaga kertoo, miksei oikaissut vuosia sitten huhuja, joiden mukaan hän on mies
-
07:25
USU: Suomessa todettu tänä vuonna vain yksi luonnonvaraisten lintujen lintuinfluenssatapaus
-
07:19
Alkoholin kotiinkuljetuslakiin keskeinen muutos: puistoon tai kotiin voisi tilata myös tilaviinejä ja käsityöläisoluita
-
07:02
Pienellä jipolla voisit kasvattaa lihaksia vaikka söisit vähemmän – Arnold Schwarzenegger huomasi yllätyksen: "Anabolinen vaikutus"
-
06:52
Satojen tuhansien arvoinen huumelasti paljastui – ex-Arsenal-hyökkääjä otettu kiinni
-
06:31
Hurjia lukuja Kanadasta: Jussi Ahokkaalta väkevä kuitti vääräleuoille – "Sitä ihmiset eivät tajua"
-
06:29
Syövistä yksi aiheuttaa eniten kuolemia – keuhkolääkäri huolissaan meneillään olevasta "ihmiskokeesta"
-
06:20
Loppuunpalaneen omaishoitajan hätähuuto: Monen ihmisen työt ja ikuinen köyhyysloukku
-
05:55
"Järkyttävä muutos" – SM-liigamestari Tappara saa asiantuntijan hämilleen
-
Lataa lisää