Kuva: Betoniauto törmäsi rautatiesiltaan Turussa – paikka ollut loukku raskaalle kalustolle aiemminkin

turkubetoniauro
Paikalla on eri lehtien perusteella jäänyt jumiin useampikin ajoneuvo aiemminkin. Kuva: Hannu Karvia.
Julkaistu 25.07.2017 19:03

MTV UUTISET

Betoniauto törmäsi Turussa sijaitsevaan Koulukadun ylittävään rautatiesiltaan tänään ennen puoli viittä.

MTV Uutisten lukija lähetti toimitukseen kuvan tapahtuneesta. Pelastuslaitokselta kerrotaan, ettei heille ole tullut tapahtuneesta tehtävää, ja siellä uskotaan tilanteessa selvityn ilman heidän apuaan.

Uutisarkistojen perusteella paikka vaikuttaa aikamoiselta surmanloukulta, sillä paikkaan uutisoidaan juuttuvan ajoneuvoja lähes vuosittain. Paikalla on liikennemerkit sekä sillassa varoitusvalot, joiden pitäisi vilkkumisellaan varoittaa liian korkean ajoneuvon lähestymisestä. Nämä eivät ole kuitenkaan estäneet onnettomuuksia sattumasta.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa