Kuva: Pietarista oleva taksi toi turvapaikanhakijoita 900 kilometrin päähän Vartiuksen lähelle

0:19img
Rajapomon kiteytys: Näin häikäilemättömästi Venäjä toimii Vartiuksessa sunnuntaina
Julkaistu 19.11.2023 16:14

Olli Tiihonen

olli.tiihonen@mtv.fi

@ollitiihonen5
Toimittajan kuva

Raija Kantomaa

raija.kantomaa@mtv.fi

@RaijaKantomaa

Turvapaikanhakijoita näyttää saapuvan Suomen rajalle jopa taksilla satojen kilometrien päästä. 

Rajan ylittänyt kertoo nähneensä Venäjän puolella Kostamuksessa taksin, josta oli nostettu lastenpyöriä ulos. Taksissa oli kolme henkilöä, joiden henkilö uskoi olevan Suomeen hakeutuvia turvapaikanhakijoita. 

Taksinkuljettaja kiristi polkupyörien pultteja ja kätteli kyydissä olleet henkilöt matkan päätteeksi. 

Rekisterikilven perusteella taksi on Pietarin alueelta. Siitä kertoo kilvessä oleva lukema 198. 

Google Mapsin mukaan Pietarista Kostamukseen on 892 kilometrin matka. Matkaan kuluu aikaa yli 10 tuntia. 

Eräs toinen henkilö kertoi kuulleensa, että taksikyyti olisi maksanut 600 euroa. 

Tarkka lähtöpaikka ei ole MTV Uutisten tiedossa. 

Taksi Kostamus Pietari itäraja

Silminnäkijä kuva näyttää: Pietarin rekisterissä oleva taksi toi oletettuja turvapaikanhakijoita Suomen rajan lähelle. 

Rajan takana kymmeniä turvapaikanhakijoita

Rajan ylittäneet henkilöt kertoivat myös MTV Uutisille Vartiuksen raja-aseman läheisyydessä havainneensa, että rajan takana on 30–40 oletettua turvapaikanhakijaa tulossa kohti Suomea. 

Henkilöt kertoivat asiasta kello 15 jälkeen rajan ylitettyään. 

Puoli neljän aikaan sunnuntaina Suomea oli lähestymässä polkupyörillä seitsemän oletettua turvapaikanhakijaa. 

16:59img

Tämä oli tilanne Vartiuksen raja-asemalla sunnuntaina iltapäivällä

Lue lisää: MTV jututti Vartiuksen raja-asemalla jonottaneita venäläisiä ja suomalaisia – kuhmolainen Kari: "Ei muuta kuin rajat kiinni"

Vartiuksen rajapomo MTV:lle: Venäjän viranomaistoiminta herättänyt rajanylittäjissä aggressiota

Kaksi turvapaikanhakijaa pääsi maahan Rautjärvellä maaston kautta – rajalle leiriytyneet poistuneet paikalta

Puolustusvoimilta virka-apua Vartiuksen raja-asemalle – tällaisia esteitä aletaan rakentaa: "Tavoitteenamme on päättää tämä ilmiö"

Raportti itärajalta: Suljetulta raja-asemalta ajoi siviiliauto, paikallisia tilanne mietityttää – "Kovalta ratkaisulta tuntuu"

Tuoreimmat aiheesta

Itäraja