MTV Uutiset vieraili Imatralla, jossa sijaitsee yksi suljetuista raja-asemista.
Lähestymme Imatran raja-asemaa lauantaina puolen päivän jälkeen.
On kulunut reilut 12 tuntia siitä, kun hallituksen päätös sulki Kaakkois-Suomen kolme rajanylityspaikkaa ja Niiralan rajanylityspaikan Pohjois-Karjalassa vastauksena turvapaikanhakija-aaltoon, jota epäillään Venäjän masinoimaksi.
Elohopea on vajonnut muutaman asteen nollan alapuolelle, lunta satelee taivaalta, pakkasen kuuraamat tiet ovat hiljaiset.
Jo pari kilometriä ennen rajaa tiekyltissä muistutetaan, että Rajavartiolaitos valvoo aluetta. Raja-asemalle johtavalla tiellä ei näy ketään.
Lue myös: Erikoinen tilanne Vartiuksen raja-asemalla: Turvapaikanhakijoita virtasi vielä sulkemisajan jälkeen – Venäjä ei suostunut ottamaan takaisin
Siviiliauto saapui rajalta
Saavumme rajanylityspaikan läheisyyteen. Suurella kyltillä ilmoitetaan: "Imatra, rajanylityspaikka".
Tämän jälkeen vastassa ovat aidat, jotka eivät kuitenkaan rajoita tiellä liikkumista. Noin sadan metrin päässä vastassa ovat sulutteet ja rajavartijat.
Rajavartijat toteavat, että tästä eteenpäin ei ole asiaa, vaikka varsinaiselle tarkastusasemalla on vielä matkaa muutama sata metriä.
He käännyttävät lyhyen keskustelun jälkeen meidät, minut ja kuvaajan, rautaisten festariaitojen taakse. Siellä saa kuvata.
Hetken tarkkailun jälkeen sulutteelle saapuu puolustusvoimien rekka, perässä köröttelee armeijanvihreän värein varusteltu traktori.
Heidät päästetään sulutteesta lävitse. Rekan kyydissä oli nähtävästi jonkinlaisia lisäsulutteita rajalle. Selkeää kuvaa niistä ei saa, sillä esineet on peitetty mustalla muovilla.
Tämän jälkeen rajalta Suomeen saapuu yllättäen henkilöauto, joka ei kuulu viranomaisille. Kuskin paikalla istuu mies heijastavassa työtakissa.
Hän kertoo olleensa huoltotehtävissä. Rajalla ei kuulemma näkynyt ketään.
Lue lisää: Kaksi turvapaikanhakijaa onnistui ohittamaan raja-aseman esteet
Komentaja: Rajaesteitä vahvistetaan
Reilua tuntia myöhemmin kuulemme Rajavartiolaitoksen tiedotustilaisuudessa Immolassa, että Nuijamaan rajanylityspaikan esteistä on päässyt lävitse kaksi turvapaikanhakijaa.
Esteitä vahvistetaan, Kaakkois-Suomen rajavartioston komentaja, eversti Mika Rytkönen kertoo.
Maahanpyrkijät pääsivät turvapaikkaprosessiin.
Tiedotustilaisuudessa kerrotaan myös, että Nuijamaalla ja Vaalimaalla rajalla sijaitsevien esteiden takana on joitakin kymmeniä Suomeen pyrkiviä turvapaikanhakijoita.
Rajavartiolaitoksen jakamissa kuvissa ihmiset ovat sytyttäneet nuotion lämmikkeeksi.
– Pääosin henkilöt ovat laillisesti Venäjällä, ja Venäjä on päättänyt heidän ottamisestaan Venäjälle. He ovat tällä hetkellä Venäjällä. Ainakin minun mielestäni, he ovat Venäjän vastuulla, komentaja Rytkönen sanoo.
Rajavartiolaitoksesta vakuutetaan, että erityisen haavoittuvassa asemassa olevista huolehditaan ja heillä on aina mahdollisuus jättää turvapaikkahakemus. Suomeen pyrkivät vaikuttavat Rajavartiolaitoksen mukaan olevan pääosin terveitä, nuoria ihmisiä.
Lue myös: Suomenvenäläiset osoittivat mieltä rajansulkua vastaan – "Olen shokissa"
"Kovalta ratkaisulta tuntuu"
Tiedotustilaisuus päättyy. Suuntaamme paikalliseen kauppakeskukseen Imatralla.
Mitä rajan läheisyydessä asuvat kansalaiset ajattelevat ylityspaikkojen sulkemisesta?
Lohilahdella nykyisin asuva Risto Leinonen muistuttaa, että rajan yli menee paljon esimerkiksi perheitä.
– Kovalta ratkaisulta tuntuu, hän sanoo.
Silti Leinonen ei vastusta hallituksen päätöstä.
– Oikea ratkaisu. Tämä on Venäjän tietoisesti tekemää, hän toteaa.
Myös Airi pitää ratkaisua oikeana. Hän ei halua koko nimeään julkisuuteen asian arkaluontoisuuden vuoksi.
– En viitsi ajatella, kun muuten ahdistaa. Harmittaa, kun ihmisiä käytetään hyväksi, Airi kertoo.
Lue myös: Toteutuuko tämä uhkakuva itärajalla? Puolasta karu esimerkki
Vladimir Rugojevin mielestä Venäjän toimiin täytyy vastata. Muuten se pyrkisi jopa ottamaan Suomen alueita haltuunsa, Rugojev tuumii.
– Oikein on tehty. Olen syntynyt rajojen toisella puolella, tiedän Venäjän politiikan.
Vain kahden kilometrin päässä Venäjästä asuva Anni sanoo, että rajapäätös ei ole vaikuttanut hänen elämäänsä. Tilanne kuitenkin herättää ajatuksia.
– Ajatteluttaa, voiko maastorajalta tulla ihmisiä nyt, hän kertoo.
Annikaan ei halunnut koko nimeään julkisuuteen.
Kauppakeskuksen pikaruokalassa lapset hymyilevät, selaavat puhelintaan, vanhemmat ihmiset lukevat päivän lehteä.
Loppujen lopuksi ihmiset vaikuttavat Imatralla rauhallisilta poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta.
Juttua muokattu 20.11. kello 21.12: Jutussa kolmannen väliotsikon jälkeen kolmannessa virkkeessä kirjoitettiin aiemmin "maahantunkeutuja", termi muutettu neutraalimpaan muotoon "maahanpyrkijä".