Venäjällä Siperiassa syttyneessä kauppakeskuksen tulipalossa on kuollut 64 ihmistä, kertoo Venäjän hätätilaministri.
Monet uhreista ovat lapsia. Osa uhreista on yhä kateissa, ja heidän joukossaan on useita lapsia. Osa rakennuksesta on vaarassa romahtaa.
Loukkaantuneita on venäläisten tiedotusvälineiden mukaan kolmisenkymmentä. Rakennuksesta evakuoitiin parisataa ihmistä.
Tulipalo sattui Kemerovon kaupungissa Keski-Siperiassa.
Venäjällä palosta ovat kertoneet muun muassa uutiskanava Sputnik, uutistoimisto Ria Novosti ja uutistoimisto Interfax.
Palon syttymissyy ei ole toistaiseksi tiedossa. Paikallisen median tietojen mukaan palo sai alkunsa kauppakeskuksen viihdekeskuksessa eilen iltapäivällä paikallista aikaa. Palo romahdutti muun muassa katon kahdesta elokuvateatterista. Pelastustyöntekijät eivät ole päässeet toiseen elokuvasaleista savun ja romahdusvaaran takia.
Kauppakeskus oli valmistunut vuonna 2013.