Neuvottelujen toivotaan johtavan pysyvään aselepoon.
Israel on jättänyt Egyptille ehdotuksen väliaikaisesta aselevosta Gazassa, kertoo lähellä Egyptin hallitusta oleva media.
Egypti on välittänyt ehdotuksen palestiinalaiselle äärijärjestö Hamasille. Egyptiläismedian mukaan ehdotuksen tarkoitus on mahdollistaa neuvottelut pysyvän aselevon aikaansaamiseksi.
Israelilaismedia kertoi jo aiemmin Israelin jättäneen uuden ehdotuksen aselevon jatkamisesta.
Äärijärjestö Hamas aikoo vastata Israelin ehdotukseen väliaikaisesta aselevosta sisäisten neuvottelujen jälkeen. Asiasta kertoo Hamasin edustaja uutistoimisto AFP:lle.
Hamasin edustajan mukaan Israelin ehdotus ylittää rajan vaatimuksessa, että järjestö riisuu aseensa ennen taisteluiden lopullista päättymistä. Edustajan mukaan järjestö ei aio neuvotella asiasta.