Piinkova businessnainen Lenita Airisto on tuttu tyylivinkeistään ja suorasta puhetavastaan. Näyttävällä kaunottarella on ollut merkittävä rooli myös Suomen tv-historiassa.
David Hasselhoffin vieraaksi saapuva Lenita Airisto,78, saa jenkkikonkarin myöntämään, että sanavalmiin naisen tv-historia on jopa hänen uraansa pidempi. Torstain jaksossa Hasselhoff on erittäin vakuuttunut Airiston urasta ja ihailee Suomen Neidoksikin vuonna 1954 kruunattua tyyli-ikonia.
Airisto muistelee Hoffin kanssa mielellään tv-vallankumousta, jossa oli mukana eturintamassa.
Airisto aloitti Tekniikan Edistämissäätiön tv-toimittajana jo syksyllä 1957. Televisiot olivat tuohon aikaan niin harvassa, että ennen jokaista lähetystä niiden omistajille soitettiin ja ilmoitettiin alkavasta lähetyksestä.
Airisto sai apurahoja ja lähti opiskelemaan tv-journalismia Yhdysvaltoihin. Siellä hän pääsi nopeasti tapahtumien keskipisteeseen. Älykäs ja näyttävä nainen päätyi harjoitteluun kuuluisaan talk show -ohjelmaan ja nopeasti jyräsi tiensä myös kameran eteen.
– Pääsin harjoitteluun Steve Allen Show'hun. Eikä minulta mennyt kovinkaan kauan päästä työskentelemään kameran edessä, Airisto hyväntuulisesti naurahtaa Hoffille.
Steve Allen Show loi formaatin nykyisen tyyppisille keskusteluohjelmille.
Airisto David Hasselhoff Showssa torstaina 21.5. kello 21:00 Subilla.
Uusimmat
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
16:32
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
16:30
Miesten outo öinen liikehdintä hermostutti naapurustoa – poliisin ratsia paljasti, ettei kyse ollutkaan prostituutiosta
-
16:26
Lentomatkustajat kuvasivat järkyttävän näyn: Koneen moottori syttyi tuleen kesken lennon Intiassa
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
16:15
Jos ostit tämän tuotteen Rustasta, älä käytä
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
Lataa lisää