Kuvat: Nainen piti kahdeksaa koiraansa järkyttävissä oloissa sotkun keskellä – etsivät ruokaa roskapusseista

rääkkäys
Poliisin ottamissa kuvissa näkyy, kuinka koirat etsivät syötävää keittiön roskapusseista. Poliisi
Julkaistu 13.01.2018 11:00
Toimittajan kuva

Mikko Kormilainen

mikko.kormilainen@mtv.fi

Syyttäjä vaatii hämeenlinnalaisnaiselle ehdollista vankeutta eläinsuojelurikoksesta.

Syyttäjän haastehakemuksen mukaan nainen on pitänyt enimmillään kahdeksaa englanninspringerspanielia, jotka hän on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta jättänyt vaille tarpeellista hoitoa tai ravintoa.

eläinrääkkäys3

Koirien juomakuppi tyhjä. Papereissa koirien ulostetta ja virtsaa.

Eläinsuojelurikoksen epäillään tapahtuneen Hämeenlinnassa 1.1.-25.10.2016.

Koirat ovat olleet nälissään, janoisia ja kolme koirista oli todettu laihoiksi eläinsuojelutarkastuksessa lokakuussa 2016. Poliisin esitutkintamateriaalissa olevista kuvista näkee, kuinka koirat muun muassa etsivät ruuantähteitä keittiön roskapusseista.

eläinrääkkäys5

Poliisin mennessä tarkastuskäynnille tämä huone oli pimeänä ja sen ovi oli kiinni. Oikeassa nurkassa näkyvässä kuljetuskopissa oli kaksi koiraa. Kopin ovi oli kiinni.

Samassa tarkastuksessa viidellä koiralla todettiin hammaskiveä, niiden kynnet olivat liian pitkät ja koirien turkkien vaaleat osat olivat virtsasta keltaiseksi värjäytyneitä.

eläinrääkkäys7

Rappukäytävän matossa virtsajälkiä. Toisessa kuvassa näkyy naisen olohuone. 

Kahdella koiralla on ollut hännän karvapeite kulunut ja hännän ihossa on ollut paksuuntumia. Yhdellä koiralla turkki on ollut huonokuntoinen ja sen ihon alla on ollut patteja. Osalla koirista turkki on ollut takkuinen.

eläinrääkkäys1

Kuva vessassa olleesta tyhjästä juomakupista. Tarkastushetkellä vessassa oli yksi koira suljetun oven takana. Vessassa oli erittäin lämmin.  

– Kahta koiraa on pidetty päiväsaikaan pimeässä, kaksi koiraa ovat olleet kuljetukseen tarkoitetussa häkissä, yksi koira on ollut kuumassa kylpyhuoneessa vedettä eikä koiralla ole ollut näköyhteyttä muualle pitopaikkaan tai toisiin koiriin. Eläinten pitopaikka on ollut kaikkiaan erittäin epäsiisti ja ilmanlaatu on ollut huono, haastehakemuksessa todetaan.

koirat

Eläinsuojelutarkastuksen yhteydessä koirille annettiin vettä. Koirat olivat janoisia.  

Nainen oli myös jättänyt huolehtimatta koirien ulkoilutuksesta, sillä koirat olivat virtsanneet ja ulostaneet aitauksiinsa, häkkeihinsä ja sisätiloihin.

Koiria oli myös pidetty lämmittämättömässä ulkorakennuksessa yöpakkasten aikaan.

Syyttäjä vaatii naiselle ehdollista vankeutta eläinsuojelurikoksesta. Kanta-Hämeen käräjäoikeus antaa tuomionsa 25. tammikuuta.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos