KUVAT: Salkkareiden lapsitähdet ennen ja nyt – näin he ovat muuttuneet

Salkkareiden lapsitähdet.
MTV
Julkaistu 12.03.2015 13:08

MTV VIIHDE

Lähes kymmenen vuotta sitten Salatuissa elämissä lapsia näytelleet paljastavat, mitä heille kuuluu nykyään.

Salatuissa elämissä on esiintynyt lukuisia lapsihahmoja vuosien varrella. Kun Janna Ilmanen näytteli Salattujen elämien Aino Kaukovaaraa, hän oli päättämässä alakouluaan.

Vie hiiri kuvan päälle ja liikuta sitä katsoaksesi molemmat kuvat.

Kuva

Janna Ilmanen vuonna 2008 ja nykyään.

Oona Kivirantaa eri elämänvaiheissaan näytelleet Wilhelmiina Seppä ja Anni Weppling aloittivat uransa vielä nuorempina, ja itse asiassa Weppling oli Salkkarit-uransa aikana vasta vauva.

Nykyään sekä Ilmanen että Seppä opiskelevat ilmaisutaiteen lukiossa toista vuotta – Ilmanen Lumossa ja Seppä Kalliossa.

Kuva

Wihelmiina Seppä vuonna 2004 ja nyt.

– Näytteleminen ja teatteri kiinnostaa kyllä vieläkin, Ilmanen kertoo MTV.fille.

Samanlaisia tuntemuksia on myös teatteria harrastavalla Sepällä. Hän muistaa nauttineensa Salattujen elämien kuvauksista esiintyessään sarjassa lapsena.

– Olen aina ollut taiteellinen eikä silloinkaan pelottanut olla kameran edessä. 

Anni Wepplingille näytteleminen ei ole toiveammatti – ainakaan vielä. 

Kuva

– Olen kutosella ja aloitan seiskan. Harrastan tanssia ja ratsastusta, Weppling kertoo kuulumisistaan.

Salatut elämät joka arkipäivä kello 19.30 MTV3-kanavalla.

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät