Kuvat: Tikissä oleva Salkkarit-kaunotar muuttui superblondiksi – näin treenaa

rosa_rusanen
Julkaistu 18.08.2015 15:36

MTV VIIHDE

Salatuissa elämissä Iidaa näyttelevä Rosa Rusanen viihtyy tätä nykyä lähes platinablondina.

Salattujen elämien Iidan roolissa nähtävä Rosa Rusanen edusti sarjan tiedotustilaisuudessa uudistuneessa hiustyylissä. Rusanen oli nimittäin värjännyt hiuksensa lähes platinanvaaleiksi.

Rosa Rusanen Salattujen elämien tiedotustilaisuudessa.

Rosa Rusanen kertoo viihtyvänsä uudessa hiustyylissään.

– Aloin vaalentaa hiuksiani asteittain jo keväällä ihan omasta tahdostani. Toki kysyin Salkkareiden tuotantotiimiltä lupaa, koska uusi hiustyyli näkyy luonnollisesti myös sarjassa Iidan roolissa. Olen tykännyt uudesta vaalemmasta ilmeestä tosi paljon, Rusanen sanoo.

Salatut elämät: Rosa Rusanen.

Rosa Rusanen uudessa hiustyylissään Salkkareiden syyspressissä.

Luonnostaankin vaaleahiuksisen Rusasen veli Rufus näyttelee sarjassa Severiä.

–Rufuksella on tosi tummat hiukset, samoin vanhemmillani. Minä olen perheemme vaalein.

Tiedotustilaisuudessa säihkynyt Rusanen kertoo pitävänsä itsestään huolta mielellään. Se on iso osa näyttelijän työtä.

–Syön terveellisesti, liikun säännöllisesti ja juon paljon vettä. Tykkään käydä salilla ja lenkkeillä töiden jälkeen. Alkoholia en juuri käytä enkä polta tupakkaa. 

Salatut elämät jatkuu 31.8. kello 19.30 MTV3-kanavalla.

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät