Kuvat: Tuhansia ihmisiä paikalla – Sillanpää hemmotteli fanejaan tunnin ilmaiskeikalla

Jari Sillanpää Stockmann 19.12.2015 1
Lehtikuva
Julkaistu 19.12.2015 16:30

MTV VIIHDE

Jari Sillanpään esiintyminen Helsingin ydinkeskustassa houkutteli paikalle tuhansia ihmisiä ja aiheutti poikkeuksia raitiovaunuliikenteeseen.

Laulajatähti Jari Sillanpää esiintyi lauantaina päivällä Helsingin keskustassa sijaitsevan Stockmann-tavaratalon "Stockan kellon" eli tavaratalon pääsisäänkäynnin katoksen yllä.

Paikalla olleen MTV:n toimittaja Mika Tommolan arvion mukaan Aleksanterinkadulla ja Kolmensepänaukiolla oli noin 3 000 ihmistä seuraamassa Sillanpään esiintymistä.

Jari Sillanpää Stockmann 19.12.2015 4

Jari Sillanpää Stockmann 19.12.2015 5

– Siltsulla oli kurkku kipeänä ja hän oli säikäyttänyt faneja, ettei pääsisi tulemaan, mutta inkiväärihunajatee auttoi ja mies veti keikan täysillä, Tommola kertoo.

Jari Sillanpää Stockmann 19.12.2015 6

Jari Sillanpää Stockmann 19.12.2015 3

Sillanpää esiintyi lähes tunnin ajan. Keikkaolosuhteetkin olivat kohdallaan.

– Fanit olivat keikan kestosta innoissaan, kyseessä ei ollutkaan mikään tynkä-promokeikka. Esiintymisessä oli suuren maailman fiilistä. Ratikkaliikenne oli katkaistu ja pyrötekniikka paukkui.

– Keli oli upea, kaunis joulukuun päivä eikä mitään järjestyshäiriöitä. Yksi sun toinen tanssi mukana, Tommola sanoo tunnelmista.

Jari Sillanpää itse hehkuttaa keikkaa virallisella Facebook-sivullaan.

– Olipa huikea keikka Stockalla! Kiitos loistavalle yleisölle! Ootte ihania!

Katso videolta Sillanpään tunnelmia muutaman viikon takaisista Linnan juhlista!

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Jari Sillanpää