KUVAT: Viaton naapurintyttö – tästä Krista Kososen ura alkoi

Krista Kosonen vaaka
Numi Nummelin
Julkaistu 27.01.2015 13:43

MTV VIIHDE

Kingi-tähti Krista Kososesta on kasvanut suosittu näyttelijä ja muuntautumiskykyinen kaunotar, jolle sopivat monenlaiset tyylit.

Kingissä hurmaavana teuvalaisnuorukaisena, Tsiisus Niemisenä, nähtävän Krista Kososen ura lähti aikanaan kunnolla käyntiin Jadesoturi- ja Suden vuosi -elokuvista vuosina 2006–2007. Hän opiskeli tuolloin Teatterikorkeakoulussa.

Vuonna 2009 Kosonen näytteli suositussa tv-sarjassa Uutishuone. Vuonna 2010 hän lähti mukaan Putouksen ensimmäisen kauden näyttelijäkaartiin, ja oli mukana ohjelmassa kaikilla tuotantokausilla vuoteen 2014 asti.

Paitsi taitavana koomikkona, Kosonen tunnetaan myös vahvana draamanäyttelijänä. Hän näytteli Ingelin roolin Sofi Oksasen romaaniin perustuneessa Puhdistus-elokuvassa ja on pääroolissa ensi syksynä ensi-iltansa saavassa Kätilössä.

Teatterin puolella Kosonen on näytellyt muun muassa Turun Kaupunginteatterin ylistetyssä Anna Kareninassa. Tällä hetkellä hän näyttelee Kansallisteatterin Vanja-enossa.

Kososen tyylit ovat vuosien mittaan vaihdelleet hiusväriä myöten. Kuvista voi kuitenkin nähdä, että näyttelijätär on äärimmäisen muuntautumiskykyinen ja hänelle sopii tyyli kuin tyyli. 

Kingi lauantaisin MTV3-kanavalla klo 19.30.