Tältä näyttää tulivuorenpurkaus Filippiineillä – kyliä evakuoitu

0:59img
Savupilvi nousi korkealle taivaaseen – tältä Filippiinien tulivuorenpurkaus näytti lähietäisyydeltä.
Julkaistu 09.12.2024 16:38

MTV UUTISET – STT

Filippiineillä toistakymmentä kylää evakuoitiin maanantaina Kanlaon-tulivuoren purkauksen vuoksi. Viranomaiset eivät osanneet kertoa evakuoitujen tarkkaa määrää.

Purkaus lennätti tuhkaa lähikaupunkeihin ja -kyliin, mutta maan vulkanologian ja seismologian instituutilla ei ollut tuoreeltaan tietoa, että kukaan olisi loukkaantunut. Instituutti kuitenkin varoitti, että vaarallisia purkauksia voi olla luvassa lisää.

Negros-saarella sijaitseva Kanlaon-vuori on yksi Filippiinien 24 aktiivisesta tulivuoresta. Se on purkautunut yli 40 kertaa vuoden runsaan 150 vuoden aikana.

Tällä kertaa vuori alkoi purkautua iltapäivällä paikallista aikaa. Vajaat neljä minuuttia kestäneen purkauksen aikana vuori syöksi tuhkaa kilometrien korkeuteen sekä kaasua ja laavaa etelärinteelleen.

Viranomaisten mukaan lentoja läheiseltä Bacolod-Silayn lentokentältä pystyttiin jatkamaan.

Tuoreimmat aiheesta

Filippiinit