Venetsia alkaa periä tästä päivästä lähtien pääsymaksua päiväturisteilta historialliseen keskustaan. Kokeilu koskee ruuhkaisimpia päiviä ja vuorokaudenaikoja heinäkuun puoliväliin asti. Kesäkuun alusta lähtien kaupunki myös kieltää liian suuret turistiryhmät ja kovaäänisten käytön.
Venetsia on kaunis. Ja sydänkesällä hikisen ruuhkainen. Tuo Adrianmeren helmi, tai La Serenissima, houkuttelee vuosittain suurimmillaan noin 20 miljoonaa turistia, yli kolme kertaa Suomen väestön verran.
Matkailijoiden määrä kuluttaa kaupungin infrastruktuuria, pitää asuntojen hintoja korkealla, ja tuo melua ja roskaa. Myös kanaaleihin ja kaduille yhä useammin nousevat vedet aiheuttavat ongelmia.
Asukkaiden määrä vanhassakaupungissa on vähentynyt, heitä on nyt 50 000. Se on joidenkin tietojen mukaan vähemmän kuin turistien käyttöön varattuja huoneita. Laguunien Venetsia ei ole disneyland eikä lasvegasmainen kulissi.
Venetsialaiset ovat kyllästyneet turismin epäkohtiin. Ja Venetsian kaupunki on vastannut huutoon, ainakin osittain.
Maksu ei koske yöpyviä turisteja
25. huhtikuuta lähtien vain päiväseltään Huokausten ja Rialton siltoja, Pyhän Markuksen kirkkoa ja toria, ja kanaaleissa liukuvia gondoleita ihailemaan saapuva joutuu maksamaan viiden euron maksun. Maksu kattaa vain ruuhkaisimmat päivät ja tunnit, eikä koske yöpyjiä.
Ennen saapumista kannattaa hankkia kaupungin sivuilta qr-koodi. Maksua vilpillisesti kiertävää odottaa 50–300 euron sakko. Läheisille saarille, kuten lasistaan kuuluisaan Muranoon ja elokuvajuhlistaan tunnettuun Lidoon pääsee maksutta. Maksusta voi lukea tarkemmin täältä.
– Tarkoitus ei ole sulkea kaupunkia. Venetsia ei ole kasarmi, ei ole rajattua (turistien) määrää, kaupungin pormestari Luigi Brugnaro sanoi aiemmin keväällä uutistoimisto Reutersille.
Venetsian on myös tarkoitus kieltää kesäkuun alusta lähtien yli 25 turistin ryhmät ja kovaäänisten käyttö.
Unesco huolestunut liikaturismista
Laguunikaupunki on jo aiemmin kieltänyt suurten risteilijöiden kiinnittymisen laituriin aivan historiallisen kaupungin kylkeen. Laguunikapunki on YK:n kulttuurijärjestö Unescon maailmanperintölistalla, mutta turistivyöry on saanut sen huolestumaan.
Venetsialaiset eivät ole ainoita liikaturismista tarpeekseen saaneita.
Aivan äskettäin esimerkiksi Kanariansaarilla vaadittiin rajoituksia matkailuun. Sama ilmiö on tuttu toisessa espanjalaisessa turistirysässä Barcelonassa, missä niin turistien määrä kuin Airbnb-huoneistot ovat nostaneet hintoja, ja pitävät asukkaita hereillä yömyöhään.
Turistimäärien aiheuttamat haitat puhuttavat Suomea myöten, koskien esimerkiksi Suomenlinnaa ja Kolin kansallispuistoa.