Arviolta 40 suomalaisperheen adoptiolapsen hakumatka siirtyi viime vuonna koronan vuoksi. Naantalissa asuvat Minttu ja Antti Vanhanen adoptoivat esikoisensa Intiasta kesken koronan.
Kun korona iski vuosi sitten toden teolla Suomeen, Antin ja Mintun adoptioprosessi oli täysin kesken. He olivat aloittaneen prosessin jo keväällä 2018 ja tiedossa oli vielä lapsiesitys, oikeustoimet ja hakumatka Intiaan.
Samaan aikaan kuin Suomessa valmisteltiin poikkeusoloja, monet suomalaisten suosimat adoptiomaat laittoivat niin ikään rajojaan kiinni.
– Meillä kävi tuuri, että se osavaltio ja kaupunki, josta meidän oli tarkoitus adoptoida ei sulkeutunut, eikä oikeusprosessi sen vuoksi pitkittynyt, Antti kertaa jännittäviä aikoja.
Epävarmuuden vuosi
Viimeinen vuosi oli lastaan odottavalle parille jännittävää aikaa, eivätkä muuttuvat koronarajoitukset tehneet siitä yhtään helpompaa. Parista tuntui, että koronan myötä koko adoptiomaailma pysähtyi.
– Ajattelimme, että lapsiesitys tuskin tulee ennen kriisin helpottamista. Ostettiin jopa kesämökki projektiksi, jotta odotus sujuisi helpommin.
Viikko mökkikaupan kauppapäivästä pari sai kuitenkin soiton, että heistä on tulossa pienen tytön vanhemmat. Lapsiesitys tuli 17. elokuuta, jonka jälkeen alkoi hakumatkan suunnittelu.
Lue myös: Koronavirus vaikuttaa nyt adoptioihinkin – Ruby-tyttöä, 3, on odotettu jo vuosia: "Äiti ja isä ovat tulossa"
Vaikka korona käynnisti Intiassa mittavat toimet, kaupunkeja suljettiin ja tiukkoja liikkumisrajoituksia asetettiin, maahan sai matkustaa poikkeusviisumilla adoptiotarkoituksiin.
Pariskunta kuuli, kuinka muiden adoptiota odottavien matkat peruuntuivat koronavuonna. Tämän vuoksi oman matkan onnistumisesta pysyi viimeiseen hetkeen asti.
Helmikuun alussa matkapäivä vihdoin koitti. Vielä lentokentällä pari jännitti, pääsevätkö he ilmaan. Kauttakulkumaa Ranska oli valittu sen mukaan, että Intiaan pääseminen olisi todennäköisintä.
– Saimme kaksi päivää ennen lentoa tietää, että Ranska kiristää maahantulorajoituksia, mutta emme saaneet mistään tietää, että koskeeko tämä kauttakulkua. Lähdimme Helsinki-Vantaalle ja toivoimme parasta, Minttu kertaa.
Hotellikaranteeni ja testausrumba Intiassa
Intiassa pariskunta lensi ensin Bangaloreen, jossa he olivat kolme päivää karanteenissa hotellihuoneessa. Lastenkoti oli asettanut perheen karanteeniajaksi viikon, mutta purkivat sen jo kolmen päivän jälkeen negatiivisten koronatestien vuoksi.
Vaikka itse karanteeni olikin suunniteltua lyhyempi, perhe oli varautunut Intiassa yllätyksiin.
– Olimme varautuneet siihen, että voisimme pahimmillaan joutua olemaan kaksi viikkoa Intiassa karanteenissa.
Viikkojen karanteenia ei kuitenkaan tarvittu. Muutaman päivän jälkeen Minttu ja Antti matkustivat viiden tunnin matkan pienemmällä paikkakunnalla sijaitsevaan lastenkotiin.
Lento Suomeen lähti kahden ja puolen viikon Intiassa olon jälkeen. Suomeen pääsemiseksi vaadittiin kaksi koronatestiä, joista toinen oli pikatesti lentokentällä. 2-vuotias esikoinen testattiin ensimmäisen kerran Suomessa.
– Paljon oli mahdollisia muuttuvia tekijöitä ja jännitystä, että millaisia testejä ja kriteerejä. Loppujen lopuksi mitään ongelmia ei ollut, Minttu kommentoi.
Hakumatkat Kiinaan edelleen jäissä
Vaikka Minttu ja Antti selvisivät koronan keskellä käydystä adoptioprosessista "vähällä", kaikille lasta odottaville ei ole käynyt yhtä onnekkaasti.
Arviolta 40 perheen hakumatka siirtyi viime vuonna koronan vuoksi. Adoptiolapsia tuli Suomeen parisenkymmentä, joka on ainoastaan kolmannes normaalista määrästä.
Adoptioperheet ry:n toiminnanjohtaja Jenny Nyman kuvailee etenkin viime syksyn tilannetta sydäntäsärkeväksi. Adoptioluvat oli vaarassa vanhentua pitkän odotuksen vuoksi, ja Suomessa oli useampia perheitä, jotka olivat odottaneet lasta yli vuoden.
– Perheet olivat saaneet jo lapsiesityksen ja nähneet lapsensa tiedot ja kuvat, mutta eivät päässeet koronan takia hakemaan lasta.
– Jotkut perheet myös kokivat, että eivät saaneet tarpeeksi tietoa lapsen terveydentilasta ja voinnista, Nyman jatkaa.
Hakumatkat käynnistyivät suuressa osassa maita uudelleen viime vuoden lopussa. Kiinaan hakumatkat ovat edelleen evättynä, ja Filippiineillä prosessi takkuaa. Syynä on useimmiten viisumien saamisen hidastelu.
– Viime vuoden lopulla alkoi näkyä vihreää valoa ja perheet pääsivät suunnittelemaan hakumatkoja. Suurin osa matkoista tehtiin tämän vuoden puolella, Nyman kertoo.
Korona venyttää jo ennestään pitkää prosessia
Minttu ja Antti ovat tiivisti yhteydessä adoptioperheiden yhteisöön. Sitä kautta he ovat kuulleet tapauksista, joissa lapsen hakeminen on venynyt koronan vuoksi. Näin jo valmiiksi monen vuoden odotuksesta tulee vieläkin pidempi.
– On tullut vastaan tosi rajujakin tarinoita ja pitkiä odotuksia.
– Se on sydäntäsärkevää, vaikka tietää, että viivästykset perustuvat siihen, että lapsen olisi mahdollisimman turvallista tulla, Minttu jatkaa.
Lue myös: Robert, 29, adoptoi viisi sisarusta – taustalla omat lapsuuden koettelemukset: "En vain voinut antaa sen tapahtua heille"
Minttu ja Antti pitävät itseään onnekkaina myös siksi, että he saivat helposti järjestettyä työasiat mahdolliset muuttujat huomioon ottaen.
– Tiedän yrittäjätaustaisia adoptio-odottajia, joiden elinkeinoon koronarajoitukset ovat vaikuttaneet ja sitä kautta myös adoptioprosessi on pitänyt keskeyttää koronan takia, Antti kertoo.
Karanteeni Suomessa tuntui juhlalta
Intiassa perhe vältteli liikkumista ulkona ja vietti päivät pääosin hotellihuoneessa. Kotikaranteeni Suomessa tuntuikin juhlalta.
– Tähän mennessä koronan takia olemme joutuneet olla luovia isoisovanhempien moikkaamisessa ja muutama vierailu on peruuntunut vieraiden mahdollisen korona-altistumisen takia, pari kertoo.
Nyt Antti, Minttu ja perheen 2-vuotias esikoistyttö ovat olleet jo yli kuukauden Suomessa. Myös alkujännitys on selätetty.
– Tosi hyvin on mennyt. Meillä kävi siinäkin hyvä tuuri, että lapsi on ottanut molemmat sylit omakseen.