Kymmentä ihmistä puukotettiin Turun keskustassa – KRP kertoo tutkinnan valmistumisesta

turun puukotus (1)
Abderrahman Bouananea epäillään kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta murhan yrityksestä. Lehtikuva
Julkaistu 05.02.2018 15:01(Päivitetty 05.02.2018 15:51)

MTV UUTISET

Keskusrikospoliisi kertoo keskiviikkona Turun joukkopuukotuksen esitutkinnan valmistumisesta. KRP järjestää asiasta tiedotustilaisuuden iltapäivällä.

Abderrahman Bouananea epäillään kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta murhan yrityksestä. Hän on myöntänyt puukottaneensa kymmentä ihmistä Turun keskustassa elokuussa.

KRP:n tutkinnanjohtaja Olli Töyräs kertoi STT:lle viime kuussa, ettei tutkinnassa ollut ilmennyt mitään merkittävää uutta, jonka takia esimerkiksi rikosnimikkeitä olisi pitänyt muuttaa.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus määräsi Bouananen mielentilatutkimukseen syksyllä. KRP arvioi aiemmin, että tutkimus valmistuu alkuvuodesta. Aikaa syytteen nostamiseen on kuun loppuun asti.

24:32img

4:10img

Tuoreimmat aiheesta

Turun puukotus