Kysely: Enemmistö briteistä haluaa pysyä EU:ssa

Britannian pääministeri David Cameron vakuuttaa maansa jäsenyyden Euroopan unionissa olevan yhä Britannian kansallisen edun mukaista. Kuva: EPA
Daily Mail ennakoi, että pääministeri David Cameron määräisi EU-jäsenyyttä koskevan kansanäänestyksen pidettäväksi 23. kesäkuuta.
Julkaistu 30.01.2016 16:41

MTV UUTISET - STT

Aiempaa useampi britti haluaa Britannian pysyvän EU:n jäsenenä, ilmenee Daily Mail -lehden teettämästä mielipidemittauksesta.

Kyselyn mukaan 54 prosenttia vastaajista äänestäisi unionissa pysymisen puolesta.  
Eroamisen puolesta äänestäisi 36 prosenttia ja kymmenen prosenttia ei osannut ottaa asiaan kantaa. Aiemmissa kyselyissä eroamisen kannatus on ollut korkeampi, joissakin yli puolet.

 Mielipidemittauksen teki Comres-yhtiö. Kyselystä kertoi Suomessa Helsingin Sanomat.   
Daily Mail ennakoi, että pääministeri David Cameron määräisi EU-jäsenyyttä koskevan kansanäänestyksen pidettäväksi 23. kesäkuuta. Cameron yrittää parhaillaan neuvotella muutoksia Britannian EU-jäsenyyden ehtoihin.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat