Kysely: Kaksi kolmesta venäläisestä ei haluaisi naista presidentiksi – vielä neljä vuotta sitten naisiin suhtauduttiin myönteisemmin

6:51img
LIVE Vladimir Putin piti legendaarisen, tunteja kestävän lehdistötilaisuutensa – otti kantaa muun muassa ilmastonmuutokseen ja Trumpin syytteeseen
Julkaistu 06.03.2020 13:22

MTV UUTISET–STT

Venäjällä tehdyn tuoreen kyselyn mukaan kaksi kolmasosaa vastaajista ei haluaisi nähdä naista maan johdossa presidenttinä. VTsIOM-yhtiön kysely julkaistiin pari päivää ennen sunnuntain kansainvälistä naistenpäivää, jota vietetään Venäjällä aina näyttävästi.

Yhtiön mukaan tulokset osoittavat, että Venäjän yhteiskunta on konservatiivinen ja perinteiset arvot ovat edelleen tärkeässä asemassa. Kehitys ei ole kulkenut tasa-arvoisempaan suuntaan, sillä neljä vuotta sitten tehdyssä vastaavassa kyselyssä naisen sopivuuteen presidentiksi suhtauduttiin vähemmän kielteisesti kuin nyt.

Puolustusministeriksi, poliisipäälliköksi tai syyttäjäksi naiset sopivat vastaajien mukaan vieläkin huonommin kuin presidentiksi.

VTsIOM:n mukaan 18–24 -vuotiaat sekä suurkaupunkien Moskovan ja Pietarin asukkaat suhtautuvat naisiin korkeissa viroissa muita myönteisemmin. Eniten ajatus naisesta presidenttinä arveluttaa kyselyn mukaan parhaiten tienaavia venäläisiä.

Kyselyyn haastateltiin 1 600:aa aikuista venäläistä maaliskuun alussa.

Lue myös: Naisia alistavat ennakkoluulot yhä valtaisan yleisiä – miehet ensin -ajatusta tukee liki 90 prosenttia ihmisistä: Joka kolmannen mielestä aviomies saa lyödä vaimoaan

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat