Yhteistyöhalu Baltian maiden kanssa on viime vuosina lisääntynyt merkittävästi.
Suomalaisista 64 prosenttia katsoo, että yhteistyön Pohjoismaiden kanssa tulisi painottua Suomen ulkopolitiikassa nykyistä enemmän, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan tuoreesta arvo- ja asennetutkimuksesta.
Evan tutkimuspäällikön Ilkka Haaviston mukaan näyttää siltä, että suomalaiset toivoisivat Pohjoismaiden esiintyvän ulkopolitiikassa nykyistä yhtenäisempänä rintamana.
– Perinteisesti Pohjoismaat ovat tehneet monissa asioissa yhteistyötä, mutta esiintyneet harvoin yhtenäisenä blokkina ulospäin, koska maiden ulko- ja turvallisuuspoliittiset ratkaisut eivät ole olleet linjassa, Haavisto kertoo Evan tiedotteessa.
Baltian maiden ulkopolitiikkaa arvostetaan
Kyselyyn vastanneista hieman yli puolet oli puolestaan sitä mieltä, että yhteistyön Baltian maiden kanssa tulisi painottua Suomen ulkopolitiikassa nykyistä enemmän.
Yhteistyöhalu Baltian maiden kanssa on Evan tilastojen mukaan lisääntynyt vuoden 2016 mittauksesta merkittävästi.
Halukkuus yhteistyöhön Baltian maiden kanssa liittynee Evan tiedotteen mukaan Nato-liittolaisuuteen sekä siihen, että Baltian maiden ulkopolitiikkaa arvostetaan Suomessa entistä enemmän.
– Venäjän hyökkäys Ukrainaan osoitti Baltian maiden arvioineen oikein Venäjää, Haavisto sanoo.
Venäjä-suhteille vähemmän painoarvoa
Vuoden 2016 mittaukseen verrattuna huomattavasti useampi oli tämän vuoden kyselyssä sitä mieltä, että Venäjä-suhteiden tulisi painottua Suomen ulkopolitiikassa nykyistä vähemmän. Näin toivoi 43 prosenttia vastaajista, kun vuonna 2016 samaa toivoi vain 5 prosenttia vastaajista.
Evan kyselytutkimuksen tulokset perustuvat runsaan 2 000 ihmisen vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla kahdesta kolmeen prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.
Tiedot kerättiin tämän vuoden tammi-helmikuussa Taloustutkimuksen internetpaneelissa.
Evan arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984.