EVAn kyselytutkimuksen mukaan suomalaisten huoli tuloeroista on vähentynyt. Nuoria toimeentulon eriarvoisuus huolettaa ikääntyneitä vähemmän.
Suomalaiset eivät koe eriarvoisuutta yhtä suurena ongelmana kuin aiemmin, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Parhaiten tasa-arvon koetaan toteutuvan koulutusmahdollisuuksissa, jotka 81 prosenttia arvioi tasa-arvoisiksi.
Suurimmat huolet liittyvät alueelliseen eriarvoisuuteen. 66 prosenttia arvioi, että suomalaiset ovat eriarvoisia asuinkunnittain vertaillen.
Lue myös: Tilastokeskus: Tuloerot kaventuivat hieman viime vuonna
Huoli tuloeroista vähentynyt
Etenkin kokemukset tuloerojen eriarvoisuudesta ovat olleet jo pidempään laskussa.
– Suomalaisten huoli eriarvoisuudesta ja erityisesti tuloeroista on koko ajan vähentynyt, kertoo Sami Metelinen, EVAn toimituspäällikkö.
– Lisäksi enemmistö kuitenkin tulkitsee, että tuloerot väestöryhmien välillä Suomessa on kansainvälisesti vertaillen pienet, hän täsmentää.
Suomalaisista 56 prosenttia katsoo, että tuloerot Suomessa ovat kansainvälisesti vertaillen pieniä.
Lue myös: Naisten tulot 14 prosenttia pienemmät kuin miesten: Suurituloisimpien joukossa vain yksi neljästä on nainen
Kyse on sukupolvikokemuksista
Eroja löytyy silti eri väestöryhmien välillä. Esimerkiksi naisista reilu kaksi kolmesta pitää tuloeroja liian suurina, miehistä alle puolet.
Erityisesti nuorissa ikäryhmissä huoli tuloeroista on ikääntyneempiä vähäisempää.
– Varmasti sukupolvien erilaiset kokemukset eri ajoilta liittyy tähän. Myös toisaalta se, että 2000-luvulla tuloerot eivät ole väestöryhmien välillä kasvaneet, Metelinen perustelee.
EVA:n mukaan 18–25-vuotiaista vain 41 prosenttia pitää tuloeroja liian suurina. Ikäryhmistä eniten huolissaan tuloeroista ovat 56–65-vuotiaat, 70 prosenttia, ja tätä vanhemmat, 67 prosenttia.
Lue myös: Miesten rahahuolet kasvavat kovaa vauhtia – Jukka, 50, tietää, mitä on painiskella talousahdingossa: "Toivo häviää, kun perhe hajoaa tai työ lähtee alta"
Globaalit ongelmat huolettavat enemmän
Metelisen mukaan nuorilla on nyt suurempiakin huolia kuin tuloerot.
– Se maailma, mihin nuoremmat ikäluokat ovat kasvaneet, on globaali ja kilpailullinen, Metelinen toteaa.
– Vaikka tuloerot ovat pysyneet jatkuvasti poliittisessa keskustelussa, ehkä muunlaiset globaalit huolet ovat alkaneet viime aikoina korostua ihmisten mielissä kuin tämä tuloerokeskustelu, hän summaa.