Vesa-Matti Loiri siunataan viimeiselle matkalleen tänään 20. syyskuuta.
Laulaja Paula Koivuniemi muisteli pitkäaikaista ystäväänsä Vesa-Matti Loiria liikuttuneena ennen viihdetaiteilijan siunaustilaisuutta.
– Meillä oli hyvä yhteys hänen kanssaan. Olimme paljon yhteydessä, liikuttunut Koivuniemi kommentoi Johanneksenkirkon pihamaalla MTV Uutisille.
– Rakastimme toisiamme ystävänä. Hän oli merkittävä ja minulle oikein tärkeä.
Lue myös: Vesa-Matti Loirin viimeinen esitys MTV:llä oli Nocturne – toimittaja Päivi Hannula kertoo tulkittavan kappaleen valikoituneen sattuman kautta
Koivuniemi ja Loiri tähdittivät yhtä aikaa Vain elämää -ohjelmaa vuonna 2014.
– Se oli tärkeä muisto.
Loirin omaiset ovat toivoneet, että siunaustilaisuus vietetään vain läheisten ja kutsuttujen läsnä ollessa. Omaiset ovat hyväksyneet toimittajia kirkkoon seuraamaan siunaustilaisuutta. Myös MTV Uutiset osallistuu tilaisuuteen.
Elokuun 10. päivä menehtynyt Loiri ei saa valtiollisia hautajaisia, mutta opetus- ja kulttuuriministeriön on kerrottu osallistuvan hautajaiskuluihin.
Katso myös: Näin Loirin näyttelijäkollegat Esko Roine ja Heikki Kinnunen muistelevat liikuttuneina uriensa alkua taiteilijalegendan kanssa
1:19