Lääkärit tupakkaa ja nikotiinia vastaan -asiantuntijaverkoston puheenjohtaja on huolissaan hallituksen lakiesityksessä kaavailluista nikotiinipussien nikotiinirajoista.
Suomessa suunnitellaan tupakkalain uudistusta, jossa hallitus on esittänyt nikotiinipussien tuomista tupakkalain piiriin.
Hallituksen lakiesityksessä nikotiinipussit saisivat sisältää nikotiinia enintään 16,6 milligrammaa yhtä grammaa kohden. Lisäksi mauiksi aiotaan sallia vain mentoli ja minttu.
Lue myös: Asiantuntija: Nikotiinipusseille esitetty raja-arvo on Suomessa hyvin korkea
Lääkärit tupakkaa ja nikotiinia vastaan -asiantuntijaverkoston puheenjohtaja ja lääkäri Maria Juusela on huolissaan näistä aikeista. Hän kertoo MTV Uutisille pitävänsä kaavailtua nikotiinipussien pitoisuusrajaa liian korkeana ja muistuttaa, että nikotiini ei ole elimistön oma eikä sen tarvitsema aine.
– Se on kemiallinen yhdiste ja myrkky. Sitä alettiin aikoinaan valmistaa kasvinsuojeluaineeksi, hän kertoo.
Juuselan mukaan nikotiinin haitoista on olemassa valtava määrä tutkimustietoa.
– Jos ajatellaan pitkäaikaisvaikutuksia, ei ole mitään lääketieteellistä eikä muutakaan näyttöä, että se olisi muuta kuin vaarallista pitkässä juoksussa.
Riippuvuutta aiheuttava aine
Syöpäjärjestöjen ylläpitämä Ilman syöpää -sivusto, Hengitysliitto sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertovat sivuillaan nikotiinin toiminnasta ja vaikutuksesta.
Aivojen mielihyväalueella on nikotiinireseptoreita, joihin normaalisti sitoutuu elimistön omaa välittäjäainetta, asetyylikoliinia. Nikotiini vaikuttaa ihmisen nikotiinireseptoreihin. Kun nikotiini kiinnittyy niihin, vapautuu mielihyvää tuottavia aineita, kuten välittäjäaine dopamiinia ja endorfiinia.
Dopamiinin määrän lisääntyminen tietyillä aivoalueilla aiheuttaa mielihyvää ja johtaa riippuvuuden kehittymiseen. Nikotiini muuttaa aivojen dopamiinia sisältävien hermoratojen toimintaa pysyvästi.
Nikotiinin tiedetään häiritsevän sekä sikiön että kasvuiässä olevan nuoren aivojen normaalia kypsymistä, mikä voi johtaa kognitiivisten toimintojen heikentymiseen.
Eläinkokeissa nikotiiniriippuvuuden on havaittu olevan peräti heroiiniriippuvuuden luokkaa. Sekä nikotiini että heroiini vapauttavat dopamiinia aivojen mielihyväalueilla ja nostavat sietokykyä.
Alla olevalla videolla kerrotaan, että nikotiinipussien yleistyminen on lisännyt myrkytystapausten määrää. Juttu jatkuu videon alla.
9:53
Vaarana myrkytysoireet
Juusela laskisi nikotiinipussien milligrammamääriä paljon ehdotettua alemmas. Hänen mukaansa hallituksen esityksessä mainitut viitteet ja raja-arvot ovat moninkertaisia verrattuna myrkytysoireita aiheuttavaan nikotiinimäärään.
Ilman syöpää -sivustolla kerrotaan, että nikotiinin myrkyllisyys riippuu annoksen koosta. Lapset ovat luonnollisesti aikuisia herkempiä sen vaikutuksille sekä pienen kokonsa, mutta myös monien elintensä vielä kesken olevan kehitysvaiheen vuoksi.
Nikotiinin myrkytysoireisiin kuuluvat muun muassa huonovointisuus, oksentelu, ripuli, päänsärky ja vapina syke ja hengitysvaikeudet.
– Jos pieni lapsi tai eläin nikotiinipussin laittaa suuhunsa, voi se olla jopa hengenvaarallinen, kertoo Juusela.
Lue myös: Tutkimus: Vapetus vaikuttaa kehoon välittömästi, eikä nikotiinin välttely auta
Mentoli tehostaa nikotiinia
Tällä hetkellä sallituiksi mauiksi kaavaillaan mentolia ja minttua. Juuselan mukaan tutkimuksissa mentolin on kuitenkin todettu tehostavan nikotiinin imeytymistä ja voimistavan sen vaikutuksia.
Hän ottaa esimerkiksi erään aivojen kuvantamistutkimuksen. Siinä tarkasteltiin ei-tupakoivien ja tavallisia savukkeita käyttävien sekä mentolitupakan polttajien aivokuvia.
– Sieltä pystytään näkemään eri aivojen alueilla asetyylikoliinireseptoreita. Niiden määrä ja aktiivisuus on kaikkein isoin näillä mentolia tupakoivilla ja sitten vasta tavallista tupakkaa polttavilla ja sitten normaaleilla.
Juusela kertoo, että nikotiinipussien sisältämien lisäaineiden on todettu aiheuttavan haitallisia solutason muutoksia.
– Jos ajatellaan esimerkiksi lisäaineita, joita käytetään makuaineiden kanssa, ne saattavat olla niin sanotusti neutraalissa tilassa huoneenlämmössä, mutta kun niitä kuumennetaan vapessa, tulee kuumaefekti. Tämä lämpötilan nousu vaikuttaa kemialliseen yhdisteeseen ja sen ominaisuudet muuttuvat. Silloin kuumennuksen seurauksena syntyykin vaarallisia aineita soluille ja ei-toivottuja haittavaikutuksia elimistölle.
Kysymykseen siitä, vaikuttavatko muut maut samaan tapaan kuin mentoli, Juusela ei ota kantaa.
– Sanoisin yleistasolla, että makeat aineet lisäävät ihmisissä makeiden tuotteiden käyttöä. Ihmiseen on sisäänrakennettu makean ja mielihyvän yhteys. Vastaavasti olemassa on yhteys viilentävien makujen ja elimistössä nikotiinin lisääntyneen vaikutuksen välillä.
Nikotiinikorvaushoitotuotteet eri asia kuin nykyiset nikotiinipussit
Juusela on lisäksi sitä mieltä, että nikotiinipusseja ei voi rinnastaa tupakoinnin lopettamiseen tarkoitettuihin nikotiinikorvaushoidon tuotteisiin. Nikotiinikorvaushoitoon (NRT) tarkoitettujen pussien ja muiden tuotteiden nikotiinimäärät ovat luokkaa yksi ja kaksi milligrammaa, mikä on merkitsevästi vähemmän kuin nikotiinipusseissa.
– NRT-tuotteilla käyttötapa on aivan eri! Nikotiiniriippuvuuden hoidossa matala-annoksisia NRT-tuotteita käytetään alenevin annoksin niin, että kahdessa kolmessa kuukaudessa päästään nikotiinista kokonaan ja lopullisesti eroon.
Lue myös: Keuhkosyöpään sairastuu tänäkin vuonna 3 000 suomalaista: "Eletään ehkä syöpäepidemiaa, joka on pahentumassa"
Sairauksien riski
Nikotiinin tiedetään rasittavan verenkiertoa ja sydäntä nostamalla sykettä ja supistamalla verisuonia. Se myös pahentaa sydän- ja verisuonitauteja ja heikentää verenpainelääkkeiden tehoa sekä lisää verisuonitukosten riskiä.
On myös näyttöä siitä, että nikotiini häiritsee sokeriaineenvaihduntaa ja vähentää insuliiniherkkyyttä. Näin se saattaa lisätä kakkostyypin diabeteksen riskiä, THL ja Ilman syöpää -sivusto kertovat.
Nikotiinissa piilee myös syöpäriski
Nikotiinia pidetään myötävaikuttavana tekijänä monen syövän kehittymisessä, kertoo Hengitysliitto. Nikotiinin tiedetään myös heikentävän solunsalpaaja- ja sädehoitojen vaikutusta.
THL puolestaan kertoo, että nikotiini saattaa edesauttaa solujen muuttumista syöpäsoluiksi ja lisää syöpäsolujen jakaantumista ja ylläpitää syöpäkudoksen kehittymistä.
Lue myös: Tupakkayhtiöiden manipulaatio näkyy nuorten sähkötupakoinnin lisääntymisenä: "Markkinoidaan terveellisenä vaihtoehtona tupakalle"
Vaikutusta myös unenlaatuun
Juusela kertoo, että nikotiinia sisältävät tuotteet vaikuttavat myös uneen. Olemassa olevan tutkimustiedon perusteella nikotiini huonontaa unta.
Juuselan mukaan tyypillistä on, että nikotiini pidentää nukahtamisaikaa, lyhentää unen kokonaisaikaa ja uni saattaa olla katkonaista. Lisäksi unen rakenne häiriintyy ja unen syklit muuttuvat poikkeaviksi, syväuni vähenee, REM-uneen tulee häiriöitä ja unen tehokkuuden vähentymisen seurauksena olo voi olla päiväsaikaan unelias.
Unihäiriöiden, depression ja nikotiinin välistä yhteyttä on Juuselan mukaan pohdittu ja tutkittu. Niillä näyttää olevan yhteys toisiinsa – lähtien nikotiinia käyttävien unihäiriöiden yhteydestä depressioon tai toisaalta depression yhteydestä unihäiriöihin.
Lapsen saaminen vaikeutuu
Nikotiinin on todettu vaikuttavan myös lisääntymisterveyteen. Juusela kertoo, että nikotiini heikentää siittiöiden kykyä hedelmöittää munasoluja.
– Siittiöiden kunto on mennyt huonommaksi niillä, jotka käyttävät nikotiinia. Naisilla taas raskautuminen ja riski raskauskomplikaatioihin on suurentunut.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo nikotiinin vaikuttavan raskauden aikaisen terveyteen niin äidin kuin sikiönkin osalta. Sikiön veressä nikotiinipitoisuus saattaa olla jopa 15 prosenttia suurempi kuin äidin verenkierrossa.
THL:n artikkelissa kerrotaan, että nikotiini vaikuttaa haitallisesti niin sikiön kuin syntyneen lapsen aivojen kehitykselle. Lisäksi on havaittu, että raskauden aikainen nikotiinialtistus näyttäisi olevan yhteydessä nuorena kehittyvän aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöön (ADHD).
Lue myös: Sähkötupakointi saattaa kutistaa kiveksiä ja vähentää siittiöiden määrää
Ikäraja parinkympin kieppeille
Juusela kertoo, että ihmisen aivojen on todettu kehittyvän 25 ikävuoteen asti. Tämän vuoksi hän nostaisi nikotiinia sisältävien tuotteiden ikärajaa 20 vuoteen. Lääketieteellisissä tutkimuksissa on todettu, että jos ihminen kokeillessaan nikotiinia on yli 20-vuotias, hänestä harvemmin enää tulee nikotiinin säännöllinen pitkäaikaiskäyttäjä.
– Nikotiini on aivoissa ikään kuin kapellimestari, joka ohjaa ihmisen aivojen ja mielen kehitystä nuorella aikuisella. Tämän vuoksi ajatellaan, että korkeampi ikä suojelisi aivoja ja nikotiiniriippuvuuden syntymiseltä, ja mitä vanhempi on, sosiaalinen kaverien paine tyhmiin kokeiluihin on pienempi.
– Näin ollen terveyshaitat lyhyellä, mutta ennen kaikkea pitkällä aikavälillä jäävät pienemmiksi.
THL:n sivuilla kerrotaan, että nuorena nikotiinille altistuminen muuttaa aivojen rakennetta ja toimintaa pysyvästi. Nämä muutokset saavat aikaan pitkäkestoista tarkkaavaisuuden vajetta sekä altistavat nikotiiniriippuvuudelle, ahdistus- ja masennusoireille ja muiden päihteiden käytölle.
Juusela vähentäisi myös nikotiinituotteiden myyntipaikkoja ja tarjontaa, jotta entistä harvempi alkaisi ylipäätään käyttää nikotiinia. Näin on tehty esimerkiksi Hollannissa.
Lue myös: Tupakointi lisää tutkimuksen mukaan riskiä mielenterveysongelmiin
Riippuvuuden selättäminen voimaannuttaa
Juuselan mukaan lääkärit näkevät vastaanotollaan monesti ihmisiä, joilla on yhtä aikaa monia päihderiippuvuuksia ja mielenterveyden haasteita sekä psykiatrisia sairauksia. Hän on sitä mieltä, että nikotiinista eroon pääseminen voisi osaltaan auttaa pääsemään eroon muista mielenterveysongelmista tuomalla onnistumisen kokemuksia.
– Aikaisemmat kokemukset näyttävät, että jos henkilö pääsee nikotiinituoteriippuvaisuudesta eroon, se parantaa voimaantumisen tunnetta ja asioiden hallintaa. Silloin myös muista riippuvaisuuksista eroon pääseminen voi helpottua.
Katso myös video: Voiko tupakasta ja nikotiinista päästä eroon pelkällä tahdonvoimalla?
8:41
Lue myös: Tutkimus: Sähkötupakka saattaa pilata terveyttä – näin kävi viimeisen kuukauden aikana sauhutelleille
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Osittaiset lähteet: THL, Ilman syöpää, Hengitysliitto, Ehyt.fi