Keuhkosyöpään sairastuu tänäkin vuonna 3 000 suomalaista: "Eletään ehkä syöpäepidemiaa, joka on pahentumassa"

8:44imgKeuhkosyöpään sairastuu tänäkin vuonna 3000 ihmistä – näin salakavala tauti oireilee.
Julkaistu 28.10.2024 19:01

Maria Aarnio

maria.aarnio@mtv.fi

Keuhkosyöpään sairastuu vuosittain tuhansia suomalaisia. Esimerkiksi vapetusta tutkija kutsuu ihmiskokeeksi, jonka seurauksia ei tiedetä.

Noin 3 000 ihmistä sairastuu Suomessa vuosittain keuhkosyöpään, ja 1 800 menehtyy. Silti keuhkosyövästä puhutaan mediassa melko vähän, ja myös sen tutkimus on yllättävän vähäistä, kuvaa Helsingin yliopiston keuhkosyöpätutkija Heidi Haikala.

– Kyllä siinä saattaa olla taustalla keuhkosyövän stigmatisointia, kun keuhkosyöpä yhdistyy tupakointiin, Haikala kuvaa Huomenta Suomessa.

Elintavat ovat yksilöllisiä. Haikala painottaa, että jokainen potilas ansaitsee hyvää hoitoa.

– Tällä hetkellä ajatellaan, että 80–85 prosenttia keuhkosyövistä jollain tavalla liittyy tupakointiin. Pitää muistaa, että siellä on myös se kolikon kääntöpuoli, Haikala sanoo.

– On noin 15–20 prosenttia ihmisistä, jotka eivät ole ikinä koskeneet tupakkaan elämässänsä, ovat eläneet hyvin terveellistä elämää ja he tavallaan huonosta onnesta saavat keuhkosyövän.

Lue myös: Yhä useampi savuton nainen sairastuu keuhkosyöpään – salakavalien oireiden sivuuttaminen voi koitua kohtaloksi

Vapetus on "ihmiskoe, jota käydään varsinkin nuorilla"

Kaikkia riskejä ja tekijöitä ei tunneta. Esimerkiksi ympäristötekijät ja se, mitä hengitämme, voi vaikuttaa syöpien syntyyn. Viime vuosina myös sähkötupakointi eli vapetus on lisääntynyt.

– Kyllä sähkötupakka on ihan yhtä haitallista kuin tupakointi. Se saattaa joskus olla vaarallisempaakin, koska niissä saattaa olla enemmän nikotiinia kuin tavallisessa tupakassa, Haikala sanoo.

Vapetusta on kutsuttu ihmiskokeeksi, jonka seurauksia ei tiedetä. Aiemmin tutkimuksissa on havaittu, että vapettajien kunto yhtä huono kuin tupakoijien.

– Nyt on valitettavasti käynnissä sellainen ihmiskoe, jota käydään varsinkin nuorilla ihmisillä. Meillä ei ole olemassa pitkäaikaista seurantadataa sähkötupakoista.

Solu- ja eläinkokeissa on kuitenkin jo todettu, että sähkötupakaan nikotiini ja makuaineet voivat altistaa syövälle.

Lue myös: Tupakkayhtiöiden manipulaatio näkyy nuorten sähkötupakoinnin lisääntymisenä: "Markkinoidaan terveellisenä vaihtoehtona tupakalle"

"Tällä hetkellä eletään ehkä tällaista syöpäepidemiaa, joka on pahentumassa"

Vaikka olisi tupakoinut 25 vuotta, lopettaminen ei ole myöhäistä.

– Kyllä aina tupakoinnin lopettaminen kannattaa. Ihailen valtavasti ihmisiä, jotka siihen ovat pystyneet, Haikala kuvaa.

Tuhannet suomalaiset sairastuvat keuhkosyöpään tänäkin vuonna. Osasyy on yhä pidempi elinaika. Myöskään esimerkiksi kaikkia syöpään vaikuttavia ympäristötekijöitä ei tunneta. Tutkimus on tärkeää.

– Tällä hetkellä eletään ehkä tällaista syöpäepidemiaa, joka on pahentumassa, Haikala sanoo.

Mistä tunnistaa keuhkosyövän oireet, millaisia ne ovat? Miksi laboratoriossa kasvatetaan "minisyöpäkasvaimia"? Katso koko keskustelu videolta jutun alussa.

Lue myös: Syövistä yksi aiheuttaa eniten kuolemia – keuhkolääkäri huolissaan meneillään olevasta "ihmiskokeesta"

Makuaineet aiheuttavat keuhkoihin tulehdustilan? Tutkijat varoittavat: Sähkötupakka yhtä vaarallinen kuin savuke

Urheilullisen nuoren kunto romahti nuorisotrendin seurauksena – keuhkot olivat kuin 70-vuotiaalla

Katso myös: Paula tunsi, että jotain on pahasti pielessä – keuhkosyöpädiagnoosi tuli vuosia liian myöhään

4:37imgPaulan keuhkoista löytyi astmatutkimuksessa varjostuma. Hoitava lääkäri ei pitänyt asiaa vakavana, koska Paula on tupakoimaton.

Tuoreimmat aiheesta

Syöpä