Kun Ariann ja Drew Corpstein saivat lapsen, he valmistautuivat hyvästelemään tämän jo tuntien kuluttua. Toisin kuitenkin kävi: parin vauva uhmasi todennäköisyyksiä ja jäi henkiin!
Kun Ronja Leskisen viisikuukautinen Viivi-vauva itkee bussissa, aikuiset ihmiset alkavat usein huokailla ja katsoa vihaisesti. Videolla pohditaan, mikä aikuisia ihmisiä vaivaa!
Kun Ariann ja Drew Corpstein saivat lapsen, hetki oli katkeransuloinen. Parille oli kerrottu, ettei lapsi luultavasti selviäisi kauaa: hänen aivoissaan oli havaittu epämuodostuma, jonka vuoksi aivoista puuttui osa, kertoo Northjersey-lehti.
"Paras ennuste, jonka saimme, oli, että lapsi eläisi viisi päivää"
Lapsen oletettiin elävän minuutteja tai tunteja, ei vuosia.
– Paras ennuste, jonka saimme, oli, että lapsi eläisi viisi päivää, parin lääkäri toteaa.
Parille ehdotettiin aborttia, mutta Corpsteinit eivät suostuneet. Ariann kantoi lapsen täysiaikaiseksi. Lapsi potki ja oli eloisa koko raskauden ajan.
"Hoitajat antoivat hänelle kymmenen pistettä"
Synnytys käynnistettiin viikolla 37, ja se kesti lähes kolme päivää. Kun Matthew-poika syntyi, hän vaikutti elottomalta eikä vaikuttanut hengittävän.
Yllättäen lapsi kuitenkin veti ilmaa keuhkoihinsa. Ariann päätti yrittää imettää lastaan – ja onnistui.
– Hoitajat antoivat hänelle kymmenen pistettä kymmenestä sen vuoksi. He sanoivat, etteivät vastasyntyneet tavallisesti osaa sitä hyvin, Ariann sanoo.
Matthew'n diagnoosi oli väärä
Matthew syntyi sunnuntaina ja oli odotusten vastaisesti elossa vielä maanantaina. Lääkärit halusivat kuvata hänet. Vanhemmat eivät aluksi halunneet suostua.
– Se veisi puoli tuntia, ja tiesimme, että aikamme Matthew'n kanssa oli rajallista. Se olisi puoli tuntia, jonka aikana emme saisi pitää häntä ja olla hänen kanssaan, Drew kuvaa.
Lopulta he kuitenkin suostuivat kuvantamiseen.
Kävi ilmi, että Matthew'n diagnoosi oli väärä: hänen aivonsa olivat täysin kehittyneet, mutta kallon sisälle oli epämuodostuman vuoksi kertynyt nestettä, joka oli työntänyt aivoja sivuun. Vanhemmat olivat häkeltyneitä: lapsi ei kuolisikaan.
Leikkaus oli menestys
Leikkauksessa Matthew'n päähän asennettiin suntti, jonka kautta neste poistuisi.
Leikkaus oli menestys, ja Matthew pääsi kotiutumaan, mutta palasi keuhkokuumeen vuoksi sairaalaan myöhemmin. Jatkossa häntä seurataan tarkasti kehityshäiriöiden ja esimerkiksi kuumeen varalta.
– Lääkäri sanoi, että Matthew'lla olisi kaikki mahdollisuudet elää normaalia elämää, Ariann sanoi.
Vielä ei voida sanoa, onko Matthew'lle jäänyt kokemansa vuoksi esimerkiksi neurologisia ongelmia.
Perhe on silti onnellinen: he ovat jo nyt viettäneet poikansa kanssa enemmän aikaa kuin koskaan uskoivat mahdolliseksi!
Lähteet: Northjersey.com, Gofundme.com