Talouskasvu on ollut alkuvuonna odotettua hitaampaa, arvioi Työn ja talouden tutkimus Labore.
Myöskään jyrkkää suhdannekäännettä ei tutkimuslaitoksen mukaan ole näköpiirissä.
Vielä keväällä Labore ennusti Suomen kansantaloudelle 0,4 prosentin kasvua tänä vuonna. Uuden ennustearvion mukaan talouskasvun ja työllisyyden osalta kevään ennusteen toteutuminen on aiempaa epätodennäköisempi.
Kasvuodotusten hiipumisen taustalla on Laboren mukaan julkisen talouden sopeutustoimien vaikutus talouskasvuun ja odotukset rahapolitiikan kevenemisen hitaudesta.