Pokerface- sekä Just Dance -hiteillään suosioon noussut Lady GaGa eli Joanne Stefani Germanotta suosii mahdollisimman radikaalia tyyliä. 22-vuotias poppari pukeutuu muun muassa muoviin, pvc:hen ja huppuihin.
New Yorkin Manhattanilta kotoisin oleva Joanne Germanotta kävi yksityiskoulua Paris Hiltonin kanssa. Italialaisten vanhempien tytär on musiikin ihmelapsi. 20-vuotiaana Joanne alkoi kirjoittaa hittibiisejä esimerkiksi Pussycat Dollseille, Britney Spearsille kuin Fergiellekin.
Lady GaGa on kertonut, että pukeutuminen ja muoti ovat hänelle erittäin tärkeitä. Kappaleita tehdessään poppari miettii, millaisessa asussa hän tulevaa kappaletta esittäisi. Artistin tyyli onkin todella voimakas. Erikoisesti pukeutuvasta naisessa saattaakin olla aineksia tyylien luojaksi. Hän on saanut vaikutteita tyyliinsä ajalta, jolloin vanhempiensa kauhuksi alkoi esiintyä burlesque-esityksissä drag queenien ja strippareiden kanssa. Näihin aikoihin myös huumeet kuuluivat Lady GaGan elämään.
Vaaleaverikkönä jo jonkin aikaa viihtynyt Lady GaGa joutui viime syksynä muotikohun keskelle. Julkkisblogistit kun väittivät tyyliään vaihtaneen Christina Aguileran kopioineen niin uuden hiusmallinsa kuin futuristisen lookkinsa Lady GaGalta. Christina Aguilera lisäsi vettä myllyyn sanomalla, ettei ollut aikaisemmin edes kuullut Lady GaGasta ja ettei ole edes varma, onko hän mies vai nainen.
Lady GaGan kerrotaan olleen vain kiitollinen yhdennäköisyyden aiheuttamasta kohusta, sillä Christina toi tahtomattaankin Lady GaGalle suuren määrän julkisuutta.
Valkoista erikoisin koristeluin
Valkoinen yksiolkainmekko on muodoltaan kaunis ja naisellinen. Erikoiseksi sen tekee muovikoristeet, jotka muistuttavat minikokoisia pilvenpiirtäjiä. Lady GaGa ei ole jättänyt erikoisuutta pelkästään mekkoon - myös hänen meikkinsä kääntää varmasti päät. Mustat superpaksut ja -runsaat tekoripset yhdistettynä nudeen huulipunaan aikaansaavat todella erikoisen kokonaisuuden.
Mustia muovikukkia
Muovi tuntuu olevan Lady GaGan lempimateriaali, sillä yllä poppari omistaa yllä olevan mekon myös tummana versiona. Musta avoin jakku, hotpantsit, nahkahanskat ja erikoiset aurinkolasit tuovat mieleen futuristisen alistajanaisen.
Pieni punahilkka
Myös punainen irtohuppu näyttää olevan yksi Lady GaGan tärkeimmistä vaatekappaleista. Myös näissä asukokonaisuuksissa on vahva futuristinen ote. Lady GaGa on kertonutkin, että häntä inspiroivat David Bowie ja androgynia. Yksi hänen tyyli-ikoneistaan on myös mauttomuudestaan tunnettu Donatella Versace! Poppari myös suunnittelee osan asuistaan itse.
Popparin lavatyyliä
Ennen nousemistaan superjulkkikseksi Lady GaGan lavatyyli oli melko niukkaa. Tummatukkainen tuleva supertähti esiintyi kimaltelevissa alusvaatteissa ja sukkanauhoissa. Ilkeiden kielien mukaan Lady GaGa tavoitteli asuillaan huomiota New Yorkin täydessä klubiskenessä. Tumma hiusväri sopi oliivi-ihoisele Lady GaGalle superblondia paremmin.
Nykyisin Lady GaGa esiintyy kinky-henkisissä mustissa pvc-legginseissä ja kengissä. Mukana asussa ovat muutkin suosikit: nahkahansikkaat sekä irtohuppu.
Teksti: MTV3/Helmi
Kuvat: Getty Images, Wireimage