Lähde: Brittikuninkaallisten perhelomalla Balmoralissa on tänä vuonna yksi uusi kielto

2:09img
Videolla: kuninkaallinen perhe tervehti yleisöä Buckinghamin palatsin parvekkeella Trooping the Colour -tapahtuman aikana
Julkaistu 18.08.2024 08:05

Hilla Ojala

hilla.ojala@mtv.fi

Britannian hovi pyrkii estämään nuorempia kuninkaallisia ottamasta sekä julkaisemasta kuvia yksityisistä perhehetkistä Balmoralin linnassa tänä vuonna.

Express-lehden lähteen mukaan erityisesti kuninkaallisen perheen nuorisoa yritetään muistuttaa kuvien ottamisen olevan kiellettyä yksityisten perhetapahtumien aikana Skotlannissa sijaitsevassa Balmoralin linnassa, jossa brittikuninkaalliset perinteisesti viettävät osan kesälomastaan.

Nuoriso saapuu linnaan ensi viikolla, joka lähteen mukaan huolettaisi tiettyjä kuninkaallisten kanssa työskenteleviä tahoja toden teolla.

Lähde kertoo lehdelle, että perhetapahtumien kuvaamisen sekä sosiaalisen median julkaisujen tekemisen välttämisestä on annettu "hellävarainen muistutus".

– Kyseessä on yksityinen perheloma, ja ydinperheen ulkopuolisten sukulaisten saapumisen vuoksi kaikkea yritetään pitää mahdollisimman yksityisenä, lähde kertoo.

– Linnaan tulee saapumaan runsaasti teini-ikäisiä, ja mikään ei olisi pahempaa, kun kuvan leviäminen sosiaaliseen mediaan, jossa kuningas Charles yrittää ahtaa perunaa suuhunsa. 

– Viralliset sosiaalisen median tilit ovat kuitenkin eri asia, sillä näille tileille jaetut kuvat tarkistutetaan viestintätiimin puolesta ennen julkaisua, lähde kiteyttää.

Lue myös: Prinssi Harrya ja Meghania ei kutsuttu kuninkaallisperheen seuraksi Balmoraliin

Lähteen mukaan linnaan tulee saapumaan muun muassa kuningatar Camillan lapsia sekä lapsenlapsia, ja he tulevat viettämään aikaansa päärakennuksessa Balmoralissa, jota käytetään normaalisti vieraiden viihdyttämiseen.

Camillalla on viisi lapsenlasta; hänen poikansa, Tom Barker Bowlesin lapset Lola, 16, ja Freddy, 14, sekä hänen tyttärensä Laura Lopesin lapset Eliza, 16, sekä kaksoset Louis ja Gus, 14.

Myös prinssi Williamin ja Catherinen lapset prinssi Louis, 6, prinsessa Charlotte, 9, sekä prinssi George, 11, saapuvat linnaan ensi viikolla.

29.11983357

Kuningas Charlesilla ja kuningatar Camillalla on yhteensä kymmenen lastenlasta.

Lue myös: Tätä tiukkaa sääntöä prinssi Georgen tulee noudattaa täytettyään 12 vuotta

Tuoreimmat aiheesta

Britannian kuninkaalliset