Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n hallitus vahvisti Varnassa vuoden 2017 MM- ja vuoden 2016 MM-esikisojen ohjelman. MM-kisat ovat Lahdessa 22.2.-5.3. 2017 ja MM-esikisat 19.-21.2. 2016.
Lahden MM-kisojen kilpailuohjelma noudattaa Falunin MM-kisojen 2015 ohjelmaa, Hiihtoliitto tiedotti. Muutoksia on yhdistetyssä, jossa suurmäen henkilökohtainen kisa sekä parisprintti siirtyvät päivää aiemmaksi kuin Falunin ohjelmassa.
- Kilpailuohjelma on pysynyt käytännössä samanlaisena vuoden 2013 Val di Fiemmen MM-kisoista lähtien. Runko on todettu hyväksi nyt jo kaksissa kisoissa, joten sen noudattaminen on luontevaa, kertoo MM-kisojen pääsihteeri Janne Leskinen.
Ensi talvena Salpausselän kisat ovat MM-esikisoina. Esikisoissa tehdään historiaa, kun Suomessa järjestetään ensimmäistä kertaa mäkihypyn naisten maailmancupin kilpailu.
Lahden MM-kisojen alustava kilpailuohjelma 22.2.-5.3. 2017:
Keskiviikko 22.2. Naisten 5 km ja miesten 10 km (karsinta), avajaiset.
Torstai 23.2. Sprintti (v), naisten mäkihypyn karsinta.
Perjantai 24.2. Naisten mäkikisa, miesten normaalimän karsinta, yhdistetty normaalimäki+10 km.
Lauantai 25.2. Skiathlon, miesten normaalimäki.
Sunnuntai 26.2. Parisprintti (p), mäkihypyn sekajoukkuekisa, yhdistetyn joukkuekisa normaalimäki+4x5 km.
Maanantai 27.2. Välipäivä.
Tiistai 28.2. Naisten 10 km (p).
Keskiviikko 1.3. Miesten 15 km (p), miesten suurmäen karsinta, yhdistetty suurmäki+10 km.
Torstai 2.3. Naisten viesti, miesten suurmäki.
Perjantai 3.3. Miesten viesti, yhdistetyn parisprintti.
Lauantai 4.3. Naisten 30 km (v), suurmäen joukkuekisa.
Sunnuntai 5.3. Miesten 50 km (v).