Lahden Renkomäen apteekin epäillään saaneen satojatuhansia väärillä lääkekirjauksilla

36991365
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea epäilee epäasianmukaisuuksia lahtelaisen Renkomäen apteekin toiminnassa. Asiakkaiden epäillään voineen saada väärää lääkettä. Suljettu Renkomäen apteekki Lahdessa marraskuussa 2016.Lehtikuva
Julkaistu 17.08.2017 14:22

MTV UUTISET – STT

Lahden Renkomäessä toimineen apteekin epäillään saaneen Kelalta aiheetta useita satojatuhansia euroja väärillä lääkekirjauksilla.

Aiemmin summan epäiltiin olevan kymmeniätuhansia. Asiasta kertoo Hämeen poliisi, joka on saanut valmiiksi tapauksen esitutkinnan.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean tekemässä tutkintapyynnössä epäillään, että apteekki olisi toimittanut asiakkaille lääkejätettä. Fimean mukaan asiakkaiden terveys on vaarantunut.

Poliisi on kuullut apteekkaria epäiltynä törkeästä petoksesta, väärennyksestä, lääkerikoksesta ja vaaran aiheuttamisesta.

Fimea perui Renkomäen apteekkarin apteekkiluvan, ja tutkinnan kohteena olevan apteekin toiminta on lakannut viime vuoden marraskuussa

Tuoreimmat aiheesta

Rikos