Läheinen neuvonantaja vahvistaa: Donald Trump aikoo ilmoittaa tiistaina lähdöstään presidenttikisaan

GettyImages-1413341463
2022 Getty Images
Julkaistu 12.11.2022 05:34

MTV UUTISET - STT

Trump kertoi välivaalien äänestyspäivän alla kertovansa tulevana tiistaina isoja uutisia.

Yhdysvalloissa maan entinen presidentti Donald Trump aikoo tiistaina kertoa, että lähtee jälleen kisaamaan presidenttiehdokkuudesta. Asian vahvisti Trumpin läheinen neuvonantaja Jason Miller perjantaina vieraillessaan Trumpin neuvonantajana aiemmin toimineen Steve Bannonin podcastissa.

Trumpin on jo ennakoitu kertovan pian presidentinvaalisuunnitelmistaan, sillä hän ilmoitti juuri välivaalien äänestyspäivän alla valmistautuvansa kertomaan tulevana tiistaina isoja uutisia.

Yhdysvalloissa on määrä pitää seuraavat presidentinvaalit marraskuussa 2024. Trump täyttää samana vuonna 78 vuotta.

Mediatietojen mukaan Trumpin lähipiirissä on ollut erimielisyyttä siitä, kannattaako ex-presidentin kertoa ehdokkuussuunnitelmistaan tilanteessa, jossa välivaalien ääntenlasku on yhä kesken ja republikaanipuolueen tulos on jäänyt alle odotusten. Asiasta kirjoittaa muun muassa Guardian-lehti.

Vaalien tulos on ollut pettymys erityisesti Trump-mielisille ja ex-presidentin tukemille ehdokkaille.

Republikaanien odotetaan yltävän enemmistöön kongressin edustajainhuoneessa, mutta ennakoitua pienemmin lukemin. Senaatissa tilanne on hyvin tiukka, ja on mahdollista, että enemmistö ratkeaa vasta Georgian osavaltion uusintavaalissa joulukuussa.

Tuleeko Trumpilta varhainen ilmoittautuminen?

Trump voitti presidentinvaalit republikaanien ehdokkaana vuonna 2016. Vuoden 2020 vaalit hän hävisi demokraattien Joe Bidenille.

Guardianin mukaan on mahdollista, että Trump muuttaa vielä mielensä tiistain tilaisuuden suhteen, vaikka lehden lähteiden mukaan kutsuja on jo lähetetty.

Jos Trump kertoo lähiaikoina aikeistaan lähteä presidenttikisaan, tulee ilmoitus varsin varhaisessa vaiheessa. Trumpin syistä varhaiselle ilmoittautumiselle on jo esitetty erilaisia arvioita.

Trump saattaa esimerkiksi toivoa välttävänsä uuden kampanjan myötä mahdolliset syytteet, joita voi seurata häneen kohdistuvista tutkinnoista. Trumpin epäillään esimerkiksi vieneen Valkoisesta talosta salaisiksi määriteltyjä asiakirjoja.

Trumpin ilmoitusta saattaa myös vauhdittaa hänen entisen suojattinsa, republikaanikuvernööri Ron DeSantisin vahva vaalimenestys Floridassa. DeSantisia on veikattu yhdeksi vahvaksi vaihtoehdoksi republikaanien presidenttiehdokkaaksi ensi vaaleissa. Kuvernöörin vaalimenestyksen myötä Trump on jo ottanut hänet hampaisiinsa.

Tuoreimmat aiheesta

Donald Trump