Lähes 7-kiloinen vastasyntynyt on vanhempiensa silmäterä: "Hän tulee varmasti vielä saavuttamaan jotakin suurta"

1:53img
Ali painoi syntyessään lähes seitsemän kiloa.
Julkaistu 29.12.2018 18:44

MTV UUTISET

Yhdysvaltalainen Ali Medlock painaa tuplasti verrattuna keskimääräiseen vastasyntyneeseen. Hän on suurin vauva, joka on koskaan syntynyt texasilaisessa sairaalassa. Ali Medlock painoi syntyessään lähes 7 kiloa. Asiasta kertoo CBS News.

Kun hänen äitinsä Jennifer Medlock kuuli ensimmäisen kerran lapsensa painon, hän kauhistui. Sitten painolla ei enää ole ollut merkitystä.

– Olen vain niin onnellinen, kun minulla on hänet. Sillä kuinka suuri hän on, ei ole mitään väliä, Medlock sanoo.

Alin koko ei loppujen lopuksi ollut suuri yllätys vanhemmille Jennifer ja Eric Medlockille. Alin sisko oli syntyessään myös isokokoinen: Annabelle painoi lähes viisi kiloa.

Ali vietti ensimmäisen viikon sairaalassa alhaisen verensokerin ja matalien verihiutaleiden vuoksi, mutta nyt vauva voi jo paremmin.

Jennifer ei aluksi ollut varma, onko hänellä kohdussaan vain yksi lapsi vai kenties kaksi. Äidillä on hormonaalinen häiriö, joka voi vaikeuttaa lasten hankkimista. Ensimmäisen lapsen he saivat hedelmöityshoitojen avulla, Ali sai kuitenkin alkunsa ilman hoitoja.

Perhe ja sukulaiset ovat jo miettineet Alin tulevaisuutta hänen suuren kokonsa perusteella.

– Hän tulee varmasti vielä saavuttamaan jotakin suurta, ehkä jalkapallossa, vanhemmat naurahtavat. 

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat