Lähes yhdeksän vuotta kadoksissa olleen Jussi Peltolan isä kiittelee auton löytäneitä sankariveljeksiä: "Kyllä tämä olisi kunniamitalin paikka"

0:24img
Veljekset löysivät yhdeksän vuotta sitten kadonneen Jussin ruumiin itsetehdyllä kaikuluotaimella – tältä laite näyttää
Julkaistu 19.07.2021 15:57

Elise Tykkyläinen

elise.tykkylainen@mtv.fi

Lähes yhdeksän vuotta kadoksissa olleen Jussi Peltolan isä Juha Peltola kertoo MTV Uutisille toivovansa tasavallan presidentiltä kunniamitalia kadonneen poikansa auton löytäneille veljeksille.

Auto nostettiin vedestä Äänekoskella viikonloppuna ja sen sisällä oli vainaja.

– Poliisi on todennut, että vedestä nostettu ajoneuvo on sama kuin Äänekoskella vuonna 2012 kadonneella henkilöllä on ollut käytössä katoamishetkellä, kerrottiin tiedotteessa.

Juha Peltolan pitkä odotus oli raskas. Hän kertoi viikonloppuna MTV Uutisille tuntevansa helpotusta liki yhdeksän vuoden piinallisen odottelun päättymisestä.

Erikoisen jutusta tekee se, että poliisin etsinnät eivät olleet yleisövihjeistä huolimatta tuottaneet tulosta.

Jussi Peltolan auton löysi lopulta kaksi veljestä, jotka olivat itse rakentaneet etsintälaitteet. Inspiraation toimintaansa he olivat saaneet Kadonneet Suomi -tosi-tv-sarjasta. 

Lue myös: Harrastelijat löysivät lähes 9 vuotta sitten Äänekoskella kadonneen Jussi Peltolan – poliisi kertoo, miksi he eivät onnistuneet

Juha Peltolan mielestä veljeksien suorittama etsintä ansaitsisi kunniamaininnan.

– Kyllä tästä voisi tasavallan presidentille lähettää terveisiä, että kunniamitalin paikka tämä olisi. Niin ansiokasta työtä he tekivät, Peltola sanoo.

Peltola kertoi aiemmin MTV Uutisille kiitelleensä veljeksiä myös henkilökohtaisella puhelinsoitolla.

Lue myös: Jussi, 18, katosi lähes 9 vuotta sitten kesken mökkiviikonlopun – kaverit kuulivat riitaisan puhelinkeskustelun, ja sitten auto oli poissa 

Presidentin kanslian sivuilla kerrotaan, että tasavallan presidentti myöntää Suomessa esimerkiksi hengenpelastusmitalit.

Kunniamerkkejä voivat myös saada esimerkiksi ansioituneet äidit tai virkansa puolesta ansioituneet henkilöt.

Tasavallan presidentti voi antaa myös muita ministeriöiden asetuksissa säädettyjä ansiomerkkejä, kuten esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin ansiomerkkejä.

Lue myös: Veljekset katsoivat Kadonneet Suomi -sarjaa ja päättivät löytää vuodesta 2012 kateissa olleen Jussin – nyt he onnistuivat: "Heillä oli pienoissukellusveneet ja viistokaikuluotaimet"

Tuoreimmat aiheesta

Kadonneet