Espoon käräjäoikeus määräsi Kirkkonummella kesäkuussa vaimonsa surmanneen miehen mielentilatutkimukseen. Oikeus antaa miehelle tuomion vasta myöhemmin, mutta se katsoi keskiviikkona antamassaan välituomiossa miehen syylliseksi henkirikokseen.
Katso yllä olevalta videolta uutisjuttu siitä, miten entiset puolisot rikkovat lähestymiskieltoa eniten.
Syyttäjä vaatii kolmekymppiselle miehelle elinkautista vankeusrangaistusta murhasta.
Henkirikos tapahtui Kirkkonummella miehen kotona kesäkuun 21. päivä.
Mies kaatoi asunnon vessassa vaimonsa lattialle ja kuristi hänet. Kuristamisen seurauksena naisen kilpirusto, kilpiruston sarvennaiset ja kieliluu murtuivat.
Mies myönsi kuristamisen
Kuristamisen jälkeen mies varmisti naisen kuoleman puukottamalla naista ainakin seitsemän kertaa suuhun. Naisen kieli halkesi veitsen iskujen takia ja hän sai vaurioita kaulavaltimon haaroihin.
Nainen kuoli kuristamisen aiheuttamaan tukehtumiseen, jota edesauttoi veitsen aiheuttamien pistohaavojen verenvuoto hengitysteihin.
Syyttäjän mukaan mies tappoi naisen erityisen raa'alla ja julmalla tavalla.
Mies kiisti oikeudessa murhanneensa vaimonsa, mutta hän myönsi kuristaneensa naista. Miehen mielestä kyseessä oli hätävarjelutilanne, koska vaimo oli hyökkäämässä ensin hänen kimppuunsa.
Mies myönsi teon hätävarjelun liioitteluna tehtynä tappona.
Mies oli lähestymiskiellossa
Pariskunta oli ollut runsaat 10 vuotta yhdessä ja heillä oli kaksi poikaa. Keväällä 2018 pariskunta oli eroamassa ja eron jälkeen lapset jäivät asumaan isänsä luo. Mies oli määrätty lähestymiskieltoon vaimoaan kohtaan.
Todistajien mukaan äiti ikävöi lapsiaan ja ainoa keino, jolla hän pääsi tapaamaan poikiaan, oli mennä entisen miehensä luo.
Todistajien mukaan pariskunnalla oli ollut paljon riitoja lasten huoltajuudesta. Nainen oli hakemassa lasten huoltajuutta itselleen.
Lapset eivät olleet kotona henkirikoksen tapahtuessa, vaan heidät oli viety päiväkotiin saman päivän aamuna. Henkirikos tapahtui päivällä.
Miehen mukaan nainen tuli hänen luokseen, koska he olivat palaamassa yhteen ja pakkaamassa tavaroita asunnolla.
Nainen ei pystynyt puolustautumaan
Oikeus totesi, että näytön perusteella vaimo pelkäsi miestään eikä oikeus uskonut miehen selitystä siitä, että nainen oli yrittänyt ensin lyödä häntä puukolla.
Oikeuden mukaan ei ole uskottavaa, että vaimo olisi yrittänyt puukottaa miestään tilanteessa, jossa mies kertoi heidän päättäneen yhteen palaamisesta.
Oikeuden mukaan naiseen kohdistettu väkivalta oli erittäin voimakasta eikä nainen kyennyt puolustautumaan tilanteessa lainkaan miestä vastaan.
Oikeus katsoi, että miehen tarkoitus oli tappaa vaimonsa eikä kyse ollut hätävarjelutilanteesta. Oikeus ottaa vasta mielentilatutkimuksen jälkeen kantaa siihen, syyllistyiko mies murhaan vai tappoon.
Pahoinpiteli vaimoaan ajon aikana
Murhan lisäksi miestä syytetään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä pahoinpitelystä, jotka tapahtuivat toukokuussa Espoossa.
Oikeus katsoi miehen syylliseksi myös näihin tekoihin.
Mies oli vaimonsa auton kyydissä viime toukokuun 9. päivä, kun hän pahoinpiteli vaimoaan ajan aikana niin, että nainen törmäsi edellä ajaneeseen henkilöautoon.
Molemmat autot vaurioituivat.
Ennen ajoon lähtöä mies piti vaimoaan väkisin paikoillaan ja leikkasi tämän hiukset 2-5 senttimetrin pituisiksi. Lisäksi hän leikkasi vaimonsa kaksi romanihametta rikki.
Sen jälkeen mies pakotti naisen pihalle pelkässä rikkinäisessä alushameessa ja käski tämän auton kuljettajaksi.
Puukotti naista reiteen
Ajon aikana mies löi naista useita kertoja pään alueelle ja puukolla reiteen. Haava vuoti verta ja aiheutti naiselle kipua. Lisäksi mies uhkaili vaimoaan väkivallalla.
Nainen oli tilanteessa peloissaan ja järkyttynyt sekä sokkitilassa. Hänen jalastaan hävisi tunto. Nainen ajoi toisen auton perään, koska hän ei kyennyt seuraamaan muuta liikennettä.
Kolarin jälkeen mies ei jäänyt auttamaan vaimoaan, vaan hän lähti pois onnettomuuspaikalta ja jätti vaimonsa verta vuotavana autoon.
Nainen tärisi ja pelkäsi
Todistajien mukaan mies käyttäytyi tilanteessa hyvin uhkailevasti naista kohtaan ja vaimo selvästi pelkäsi miestään.
Nainen oli sanonut miehelle, jonka perään hän ajoi, ettei hän voi näyttää jalassaan ollutta haavaa, koska hän pelkää miehensä tappavan hänet, jos hän näyttää sen ja kertoo mistä haava on tullut.
Todistajien mukaan nainen oli autossa kalpea, tärisevä ja pelokas.
Oikeus katsoi, että naisen törmäys edellä ajaneeseen autoon johtui miehen häirinnästä.
Asian käsittely jatkuu Espoon käräjäoikeudessa sen jälkeen, kun miehen mielentilatutkimus on valmistunut.