Naapuri yritti pelastaa hieroja-kehonrakentaja Harri Puhjon uhriksi joutuneen naisen. Hän kävi miehen kimpppuun turvanaan vain isoäitinsä kävelykeppi. Se tepsi, mutta uhria ei voitu enää pelastaa.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus jatkaa maanantaina Haukilahden henkirikoksen käsittelyä. Murhasta syytettynä on kehonrakentajapiireissä tunnettu hieroja Harri Puhjo, joka on myöntänyt puukottaneensa ex-naisystävänsä hengiltä.
Maanantaina, oikeudenkäynnin toisena ja samalla viimeisenä käsittelypäivänä, oikeussalissa kuullaan todistajia. Yksi heistä on naapuri, joka todisti julmaa henkirikosta omin silmin Espoon Haukilahdessa viime helmikuussa.
Mies on kerrannut tapahtumia jo aiemmin poliisikuulusteluissa. Kuulustelupöytäkirjat ovat osa jutun julkista esitutkintamateriaalia, johon media pääsi käsiksi oikeudenkäynnin alettua toissaviikolla.
Lue aiemmasta oikeudenkäyntipäivästä: Ex-naisystävänsä tappanut Harri Puhjo puhui oikeudessa niin hiljaa, että tuomari joutui puuttumaan kerta toisensa jälkeen – "Olen rauhallinen mies"
"Ensin ajattelin, että lapset riitelevät"
Kuulustelupöytäkirjan mukaan naapuri oli ollut tapahtumapäivänä 21. helmikuuta kotonaan pelaamassa tietokonepeliä, kun rappukäytävästä oli alkanut kuulua epätavallisia ääniä.
– Ensin ajattelin, että rappukäytävässä lapset riitelevät tai sitten naapurin koirat. Se oli sellaista epämääräistä möykkää, mies kertasi ajatuksiaan kuulustelijalle.
Mölyn joukosta erottuivat miehen mielestä kuitenkin ehkä sanat ”apua” ja ”älä”. Hän päätti mennä rappuun katsomaan, mistä on kyse.
Kun hän avasi oven, vastassa oli järkyttävä näky.
Rappukäytävän lattialla makasi nuori nainen sikiöasennossa. Polvillaan naisen päällä oli vanhempi mies, joka hakkasi naista teräaseella useita kertoja.
– Mies löi teräaseella raivokkaasti ja tulkitsin miehen olevan vihainen, naapuri kertoi poliisille.
– Nainen huusi tilanteessa, mutta en koko tilanteen aikana kuullut miehen sanovan sanaakaan, hän jatkoi.
Naapurin ensimmäinen reaktio oli vetää asunnon ulko-ovi takaisin kiinni. Hän pelkäsi, että mies kävisi hänenkin kimppuunsa.
Jotain oli kuitenkin tehtävä.
– Nappasin asuntoni eteisestä isoäitini kävelykepin.
– Tämän jälkeen palasin heti takaisin rappukäytävään. Olin poissa rappukäytävästä ehkä sekunnin tai kaksi, mies sanoi.
"Lähde äkkiä meneen siitä!"
Mies oli edelleen uhrin päällä ja löi tätä teräaseella vielä ainakin kerran. Naapurin arvion mukaan raivokas lyönti osui naisen yläselkään.
Naapuri ei jäänyt seisomaan toimettomana, vaan käveli veitsimiehen luokse ja löi tätä kävelykepillä selkään.
– Sanoin miehelle "lähde äkkiä meneen siitä!"
Rohkealla väliintulolla oli toivottu vaikutus. Mies katsahti naapuria, nousi ylös ja poistui rappukäytävästä ulos.
Pahoin haavoittunut nainen makasi vielä maassa ja pyysi apua. Naapurin mies ohjasi naisen omaan asuntoonsa, minne nainen kykeni ryömimään itse.
Paikalle saapui muita naapureita. Joku soitti hätäkeskukseen. Naista yritettiin auttaa, ja viranomaiset saapuivat paikalle.
Naisen vammat olivat kuitenkin niin rajut, että mitään ei ollut enää tehtävissä. Nainen kuoli elvytysyrityksistä huolimatta.
Piinasi vuoden ajan
Poliisi ryhtyi etsimään veitsimiestä. Selvisi nopeasti, että kyse oli urheiluhieroja Harri Puhjosta, jonka kanssa uhri oli seurustellut aiemmin useamman vuoden ajan.
Puhjo oli käyttäytynyt entistä naisystäväänsä kohtaan huonosti jo pidempään. Hän oli muun ohella ollut väkivaltainen.
Parisuhde oli päättynyt viimeistään vuonna 2021, mutta Puhjo ei ollut tätä ymmärtänyt, vaan oli jatkanut entisen seurustelukumppaninsa häirintää noin vuoden ajan – siitä huolimatta, että hänet oli määrätty lähestymiskieltoon.
Surmapäivänä Puhjo oli odottanut naisen asunnon ulkopuolella tai läheisyydessä noin tunnin ja 20 minuutin ajan. Hän ei ollut esimerkiksi koputtanut, vaan oli odottanut, että nainen lähtisi töihin, kuten maanantaiaamuna on tapana.
Reppuunsa Puhjo oli sullonut arsenaalin erilaisia teräaseita sekä vasaran. Ennen paikalle saapumista hän oli laittanut puhelimensa lentotilaan ja ostanut matkalipun käteisellä.
Omien sanojensa mukaan aseet olivat tarkoitettu itsepuolustukseen, eikä hänen ollut ollut tarkoitus mitenkään peitellä jälkiään naisen luokse tullessaan.
Miehen oli samana päivänä lähteä suorittamaan kahden vuoden vankeusrangaistusta alaikäiseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta. Miehen mukaan hänen oli tarkoitus vain käydä puhumassa naisen kanssa ennen linnaan lähtöä. Hän sanoi laittaneensa puhelimensa lentokonetilaan, jottei häntä häirittäisi.
"Päässä pimeni"
Kun Puhjo pakeni surmapaikalta, häntä ei saatu heti kiinni, koska hän piiloutui Vantaalla asuvan lähisukulaisensa asuntoon. Poliisi julkaisi Puhjon nimen ja kuvan, jotta hänet tavoitettaisiin.
Mies löydettiin reilua vuorokautta myöhemmin.
Nyt Puhjoa syytetään oikeudessa murhasta. Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista vankeusrangaistusta. Puhjo itse haluaisi lyhyemmän määräaikaisen rangaistuksen taposta.
Hän siis myöntää tehneensä henkirikoksen ja aiheuttaneensa entisen naisystävänsä kuoleman. Puolustuksen mukaan kyse ei kuitenkaan ole murhasta, koska tekoa ei ollut suunniteltu ennalta. Se ei puolustuksen mukaan muutenkaan täytä murhan tunnusmerkkejä.
Puhjo on selitellyt henkirikosta sillä, että hänen päässään "pimeni".
Hän on kertonut menneensä ex-naisystävänsä luokse alun perin hyvillä mielin. Puhjon mukaan hänen päässään sumeni, kun nainen oli todennut, ettei hänen uusi miesystävänsä pitäisi siitä, että Puhjo on paikalla. Puhjo väittää, ettei muista juuri mitään väkivallanteosta.
Poliisi selvitti henkirikoksen jälkeen, että Puhjo oli hyökännyt naisen kimppuun lyömällä tätä ensin useita kertoja veitsellä kasvoihin ja sen jälkeen lukuisia kertoja muun muassa kaulaan ja muualle ylävartaloon. Kaikkiaan uhrista löydettiin kymmeniä veitseniskuja. Verijälkiä oli eri puolilla rappukäytävää, myös aivan uhrin kotioven ulkopuolella ja rapun seinillä.
Lue myös: MTV:n Rikostoimittajat: Haukilahden henkirikos on surullinen esimerkki lähestymiskieltojen puutteista
Lähestymiskielto ei suojellut, rikoksia ei ennätetty käsitellä oikeudessa
Murhan lisäksi syyttäjä vaatii Puhjolle tuomiota muista rikoksista, jotka liittyvät entisen naisystävän häirintään henkirikosta edeltäneen vuoden aikana. Nimikkeinä on muun muassa vainoaminen ja laiton uhkaus.
Syyttäjän mukaan Puhjo muun muassa uhkasi naista veitsellä seksin harrastamisesta syntyneen riidan päätteeksi alkuvuodesta 2021. Puhjo oli myös rikkonut hänelle määrättyä lähestymiskieltoa lähettämällä valtavan vyöryn mustasukkaisia ja omistushaluisia tekstiviestejä naiselle, joka ei halunnut olla hänen kanssaan missään yhteydessä.
Syyttäjän sanojen mukaan Puhjo käyttäytyi naista kohtaan pakkomielteisesti.
Kuolleen naisen omaisten oikeudenkäyntiavustaja totesi murhakäräjien ensimmäisenä istuntopäivänä, että on surullista, että näitä asioita käsitellään oikeudessa vasta nyt.
Nainen oli tehnyt rikosilmoituksen Puhjon ahdistavasta ja uhkaavasta käytöksestä jo kauan aikaa sitten. Lähestymiskieltokin oli määrätty jo viime vuoden keväällä.
Oikeusjärjestelmä ei silti pystynyt suojelemaan naista.