Donald Trumpin vävypoika ja neuvonantaja Jared Kushner on uutiskanava CNN:n lähteiden mukaan yrittänyt taivutella Trumpia myöntämään tappionsa presidenttikisassa. CNN pohjaa tietonsa kahteen eri nimettömään lähteeseen.
Asiasta kertoi Twitterissä CNN:n Valkoisen talon kirjeenvaihtaja Kaitlan Collins.
Katso yllä oleva video: Häviöllä olleiden presidenttiehdokkaiden reaktiot eroavat toisistaan Yhdysvalloissa – vertaa itse!
Trump totesi aiemmin, että Biden kiirehti väärin perustein esiintymään voittajana eikä kilpailu ole vielä ohi.
Hän painotti muun muassa sitä, miten hänen presidentinvaalikampanjansa on ryhtynyt useisiin oikeustoimiin ääntenlaskennan vuoksi.
Lue myös: Ulkopoliittisen instituutin tutkija Trumpista: Yhdysvaltojen tilanne on huolestuttava – "Hän ei aio myöntää, että Bidenin voitto olisi oikeutettu"
Hän myös totesi, ettei osavaltioista saatuja tuloksia ole myöskään vahvistettu.
– En lepää ennen kuin amerikkalaiset ovat saaneet rehellisen ääntenlaskennan, jonka he ansaitsevat ja jonka demokratia vaatii, Trump uhosi.
Hän on toistuvasti julistanut itse voittaneensa vaalit ja väittänyt, että vaaleissa tapahtui vilppiä. Toistaiseksi todisteita vilpistä ei kuitenkaan ole esitetty.
Amerikkalaismedian eilen vaalien voittajaksi julistama demokraattien Joe Biden piti aamuyöllä Suomen aikaa voitonpuheen, jossa hän julistautui myös itse vaalien voittajaksi.
Lue myös: Näin Trump ja Biden saivat kuulla voittajan julistamisesta: Lapsenlapset yllättivät Bidenin täysin – perhe julkaisi herkät kuvat
Eri asiantuntijat, niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin, ovat arvioineet, että Trump ei tule helposti myöntämään tappiotaan.
Yhdysvalloissa on ollut muun muassa tapana, että hävinnyt osapuoli soittaa onnittelupuhelun voittajalle, mutta Trump on aiemmin uhonnut, ettei tule sitä ikinä tekemään.