Brittimedioiden lähteiden mukaan kuningas Charles istuisi yhä tiukasti äidiltään kuningatar Elisabetilta perimänsä arviolta satojen miljoonien arvoisen rahaperinnön päällä.
Ison-Britannian kuningas Charles, 74, peri äidiltään kuningatar Elisabetilta tämän kuoltua valtakunnan lisäksi myös mojovan rahallisen perinnön. Verotuksellisista syistä monarkin maallinen omaisuus siirtyy saarivaltiossa monarkilta monarkille, joten Charlesin tehtävänä olisi jakaa saamansa rahaperintö kolmen nuoremman sisaruksensa, eli prinsessa Annen, prinssi Andrew'n ja prinssi Edwardin kesken.
Daily Mailin mukaan näin ei olisi kuitenkaan ainakaan toistaiseksi toimittu, vaan kuningatar Elisabetin varat olisivat yhä täysin Charlesin hallussa. Elisabetilta jääneen rahallisen perinnön on arvioitu olevan 650 miljoonan punnan, eli noin 738 miljoonan euron arvoinen.
Lähteiden mukaan tilanne näyttäytyisi varsin epätoivoisena hovin tunnetulle häpeälampaalle, eli prinssi Andrew'lle, joka on kuningatar Elisabetin lapsista ainut, joka ei työskentele enää kuninkaallisena. Andrew vetäytyi kuninkaallisista velvollisuuksistaan pakon sanelemana vuonna 2019 johtuen epäillystä osallisuudestaan edesmenneen liikemies Jeffrey Epsteinin seksiringin toimintaan.
Epstein oli eläessään tuomittu seksuaalirikollinen – ja prinssi Andrew'n ystävä. Yhdysvaltalainen Virginia Giufrre on esittänyt syytöksiä, joiden mukaan hänet olisi pakotettu seksiin Andrew'n kanssa muutamaan otteeseen 2000-luvun alussa, jolloin hän oli vielä 17-vuotias eli Yhdysvaltojen lain mukaan alaikäinen.
Toisin kuin sisarensa Anne ja Edward, Andrew ei enää työskentele kuninkaallisena eikä saa siitä palkkaa. Annen ja Edwardin elämää ja kuninkaallisten velvollisuuksien hoitamiseen liittyviä kuluja katetaan Sovereing Grant -apurahalla, joka on peräisin brittiläisiltä veronmaksajilta.
Andrew'n kehnosta rahatilanteesta on tihkunut lähdehuhuja julkisuuteen jo pitkään. Prinssillä tiedetään olevan varsin ylellinen elämäntapa, jonka kulujen kattamisesta on tullut viime vuosina haastavaa. Andrew'n tiedetään olevan halukas palaamaan kuninkaallisiin tehtäviinsä, mutta isovelikuningas Charles ei tiettävästi aio tätä sallia.
Lue myös: Prinssi Andrew'n kerrotaan hapuilevan vanhaa ja kiisteltyä työtehtäväänsä
Charles on muutenkin lähteiden mukaan pitänyt hyvin tiukkaa linjaa pikkuveljensä suhteen. Elisabetin kuoleman jälkeen Charles karkoitti Andrew'n toimiston Buckinghamin palatsista ja on kieltäytynyt maksamaan ainakin joitakin tämän kuluista. Hiljattain esimerkiksi uutisoitiin, että Andrew'n pyynnöstä huolimatta Charles ei aio maksaa maksaa 32 000 punnan eli noin 36 000 euron laskua tämän "intialaiselle parantajalle" eli joogille, joka on asustellut Andrew'n kotitiluksilla Windsorin Royal Lodgessa kuukauden kerrallaan.
Tilanne on aiheuttanut spekulaatiota siitä, että aikooko Andrew mahdollisesti "tehdä Harryt" ja antaa korkean profiilin televisiohaastattelun lisätienestien toivossa. Charlesin kuopus prinssi Harry on kohauttanut kuninkaallisista velvollisuuksistaan vetäytymisensä jälkeen useaan otteeseen avautumalla hyvin julkisesti kuninkaallisen elämänsä hankaluuksista.
Vaikka Charles ei ole lähteiden mukaan vielä jakanut äitinsä perintöä sisaruksilleen ja pidättäytynyt olemasta Andrew'n hulppean elämän maksumies, on Charles tiettävästi luvannut tietyiltä osin pitää huolta Andrewsta. Kuninkaan kerrotaan esimerkiksi luvanneen, että hänen pikkuveljellään olisi aina asianmukainen koti sekä yksityinen henkivartijapalvelu käytössään sen jälkeen, kun Andrew putosi Scotland Yardin valvonnan piiristä kuninkaallisista velvollisuuksistaan vetäytymisen myötä.