Lähteiden mukaan prinssi Andrew haluaa palata julkiseen elämäänsä roolissa, joka on hänelle entuudestaan tuttu.
Brittihovin yksi julkisesti kiistellyimmistä jäsenistä on kuningas Charlesin pikkuveli, 62-vuotias prinssi Andrew.
Sen lisäksi, että Andrew on julkisesti varsin kiistanalainen hahmo, aiheuttaa hän tiettävästi kismaa myös kuninkaallisen perheen jäsenten kesken. Daily Mailin mukaan esimerkiksi se, että Andrew bongattiin hiljattain viettämästä aikaa Windsorin linnassa yhdessä isosiskonsa prinsessa Annen sekä pikkuveljensä prinssi Edwardin kanssa, olisi suututtanut kuningas Charlesin.
Lähteiden mukaan sisarukset kokoontuivat yhteen osoittaakseen tukeaan Andrew'lle. Lähteet kertovat niin ikään, että Charles ei halunnut itse osallistua nimenomaan siitä syystä, että Andrew oli paikalla.
– Kuningas Charlesin kerrotaan olleen tyytymätön siihen, että Edward ja Anne tapasivat Andrew'n julkisesti ja halusi tehdä selväksi, ettei hän ollut osana tätä yhteistä hetkeä, lähde kertoo.
Annen ja Edwardin kerrotaan olleen yksityisesti huolissaan Andrew'sta ja halunneen varmistaa tämän voinnin. Charlesin puolestaan kerrotaan olevan hyvin ehdoton siitä, ettei hänen mielestään Andrew'n pitäisi olla lainkaan julkisuudessa.
Andrew puolestaan itse haluaisi kertoman mukaan palata takaisin julkiseen elämäänsä ja kuninkaallisten velvollisuuksiensa pariin.
The Sun kertoo, että hovissa saattaa kyteä uusi pähkinä purtavaksi Charlesille sekä hänen kruununperijälleen prinssi Williamille, sillä lehden mukaan Andrew olisi vieraillut salaa Bahrainissa ja tämän tähtäävän matkan myötä "epäviralliseksi sovittelijaksi" länsimaiden ja Persianlahden öljyrikkaiden valtioiden välille energiakriisin ajalle. Lehden mukaan tämä olisi tapa, jolla Andrew haluaisi palata julkiseen elämäänsä.
Lähteiden mukaan Andrew itse uskoo mahdollisuuksiinsa toimia jälleen hallituksen kaupallisena erityisedustajana. Andrew'n kerrotaan uskovan, että hän voisi taivutella Saudi-Arabian lisäämään öljyntuotantoa.
Rooli olisi Andrew'lle tuttu, sillä hän työskenteli Yhdistyneen kuningaskunnan kansainvälisen kaupan ja investointien erityisedustajana kymmenen vuoden ajan. Hän vetäytyi työtehtävästä vuonna 2011. BBC:n mukaan läpi näiden kymmenen vuoden esitettiin kritiikkiä sen suhteen, oliko Andrew soveltuva kyseiseen tehtävään.
Joidenkin lähteiden mukaan Andrew'n matka Bahrainiin olisi ollut yksityisesti rahoitettu ja hän olisi ollut siellä "kunniavieraana". Joidenkin väitteiden mukaan Andrew saattaa myös nähdä Lähi-idän mahdollisena paikkana asua tulevaisuudessa.
Andrew on vieraillut Bahrainissa usein vuosien saatossa ja hänellä on läheiset välit Bahrainin kuninkaalliseen perheeseen.
Lontoossa sijaitseva demokratiaa kannattava ja Bahrainin ihmisoikeustilannetta kritisoinut Bahrain Institute for Rights & Democracy on tuominnut Andrew'n pitkäaikaiset yhteydet valtioon. Ihmisoikeusjärjestön perustajajäsenen Sayed Ahmed Al Wadaein mukaan Andrew'n suhde "Barhainia hallitsevaan korruptoituneeseen perheeseen" on "toksinen ja häpeällinen".
Prinssi Andrew vetäytyi kuninkaallisista velvollisuuksistaan muutama vuosi sitten johtuen hänen väitetystä yhteydestään edesmenneen, seksuaalirikoksista tuomitun yhdysvaltalaisliikemies Jeffrey Epsteinin laittomaan seksirinkiin.
Yhdysvaltalainen Virginia Giuffre nosti vuonna 2021 siviilikanteen Andrew'ta vastaan väittäen, että hänet pakotettiin harrastamaan seksiä prinssin kanssa 2000-luvun alussa, jolloin hän oli vielä 17-vuotias, eli Yhdysvaltojen lain mukaan alaikäinen. Andrew oli tuohon aikaan nelikymppinen. Kanne soviteltiin lopulta oikeussalien ulkopuolella summasta, jota ei ole kerrottu julkisuuteen.
Andrew edusti julkisesti viimeksi äitinsä kuningatar Elisabetin hautajaisissa 19. syyskuuta.