Viimeiset kolme kuljettajien maailmanmestaruutta F1:ssä voittanut Max Verstappen saattaa olla lähdössä Red Bullilta tallin sekasortoisen tilanteen vuoksi. Mediatietojen mukaan Mercedes tekee kaikkensa houkutellakseen hollantilaisen riveihinsä jo ensi kaudeksi.
Lewis Hamiltonin ensi kaudeksi Ferrarille menettävä Mercedes on yrittämässä mediatietojen mukaan kaikkien aikojen kaappausta. Tallin väitetään valmistelevan Max Verstappenille sopimustarjousta, joka pitäisi sisällään 150 miljoonan euron vuosipalkan. Asiasta raportoivat OE24 ja F1 Insider.
Huhujen mukaan keskusteluja Verstappenin leirin kanssa on tarkoitus käydä jo tällä viikolla Miamin F1-osakilpailun yhteydessä.
Mercedekselle näyttää avautuneen tilaisuus Verstappenin houkutteluun, kun Red Bullin sisäinen valtataistelu on ajanut mestaritallin sekasortoiseen tilaan. Tallipäällikkö Christian Hornerin ja neuvonantaja Helmut Markon kuppikunnat ovat tulehduttaneet ilmapiirin ilmeisesti niin perinpohjaisesti, että tallin menestyksen yksi suurimmista avaintekijöistä, tekninen johtaja ja suunnittelijanero Adrian Neweyn kerrotaan lähtevän muualle.
Neweyn tuleva osoite on toistaiseksi vielä arvoitus, mutta Mercedeksen, Aston Martinin ja Ferrarin kerrotaan olevan äärimmäisen kiinnostuneita brittigurun palveluksista.
Mestarikuski Verstappenin sopimus Red Bullilla kattaa kauden 2028 loppuun asti, mutta mediatietojen mukaan se on sidottu Helmut Markon pestiin Red Bullilla. Jos Marko joutuu lähtemään energiajuomatallista, Verstappenin siirto tulee mahdolliseksi.
Mediassa onkin spekuloitu Markon ja Verstappenin siirtyvän Red Bullilta yhtenä pakettina Mercedekselle.
Uusimmat
-
17:38
Zelenskyi: Ukrainalla ensimmäistä kertaa tarpeeksi tykistön ammuksia
-
17:30
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
17:15
Tom Cruisen ja Katie Holmesin 18-vuotias Suri-tytär vaihtoi nimensä
-
17:06
Kanadan junioritähdeltä erikoista käytöstä MM-kisoissa – latasi aiheesta jäätävän vastauksen MTV Urheilulle
-
17:05
Veikka-Juliuksen kymmenen "ällää" ja Maajussi-kaksikon lähentyneet välit – katso, mitä hyvää meillä ja maailmalla on tapahtunut!
-
17:04
MM-kisoihin tulossa kova vahvistus Carolinasta – "Nousen koneeseen"
-
16:56
Tv-tuotantoyhtiö kyseli henkilön rikostaustoja käräjäoikeudesta – hovioikeuskin torppasi tietopyynnön
-
16:54
Slovakian pääministeri leikattiin toistamiseen – tila edelleen hyvin vakava
-
16:45
Videonäyte paljastaa Leijonien erikoisen sekoilun – Petteri Sihvonen tyrmistyi NHL-vahvistuksen pelaamisesta: "Missä paniikissa olet?"
-
16:25
Olli Jokiselta varoitus Mikael Granlundin ympärillä pyörivästä myllystä: "Rajansa kaikella"
-
16:20
Hollywood-legenda Pierce Brosnan täytti 71 vuotta! Vaimo julkaisi kuvan vuosien takaa
-
16:16
Putin vierailullaan: "Venäjä valmis toimimaan käyttövoimana Kiinan taloudelle"
-
16:14
Auton lavalta putosi kuormaa pyöräilijän päälle Lahdessa – poliisi etsii autoilijaa
-
16:12
Mielenosoitus Gazan tilanteesta jatkuu Helsingin yliopistolla – tätä vaaditaan
-
16:11
Eeva Lehtimäen kommentti: Pelkoa ja inhoa Brysselissä – äänestäjien turvallisuushuolista herää kaksi kysymystä
-
16:00
Pörssisähkö huomenna miinusmerkkistä! Tuntihinta kalleimmillaankin nollassa
-
15:56
Espanjalaismedia: Xavi saa potkut Barcelonan päävalmentajan tehtävästä
-
15:53
Leijonien NHL-mies tiputettiin ykkösketjusta – Jukka Jalonen napakkana: "Jossain vaiheessa sekin loppuu"
-
15:52
Matkustaja häiriköi Finnairin lennolla – sai syytteet
-
15:46
Poliisi Helsingin massiivisesta tietomurrosta: "Jokaisen, joka epäilee tietojensa vaarantuneen, on hyvä tehdä toimia"
-
Lataa lisää