Studio55.fissä seurataan kevään ajan yhteensä kymmenen yli viisikymppisen laihdutusurakkaa. Pekka Ihalainen kertoo nyt päiväkirjassaan kokemuksiaan ensimmäiseltä painonpudotuskuukaudelta.
No hei arvon kuuntelijat! Näin on pääsiäinen takana, lammas, mämmit, pashat, ja joillakin vielä suklaamunat. Mutta minulla taitaa olla kaikki edessä, mikäli on vaakaan uskomista, ja pakkohan se on. Tulee mieleen laulun sanat "se on taakse jäänyttä elämää", tässä tapauksessa tarkoitan, en pelkästään nuoruutta, vaan hoikkaa tai ainakin kevyempää elämää.
On tämä niin vaikeeta, niin vaikeeta. Olen tehnyt uuden päätöksen, kun puhtaus ja silmäruoka ei vaikuta, että siirryn kokonaan salaatti linjalle ja katson jokohan alkaa paino laskemaan.
Näillä eväillä mennään, hyvää kevättä ja keveyttä kaikille. Sitä odotellessa kuulemiin.
Pekka Ihalainen
Lue myös Pekan aiempia kertomuksia laihduttamisesta:
92 kiloa painava Pekka: Sain kaksi sydäninfarktia vain nelikymppisenä
On se kumma, kun painoa kertyy salaa