Oleskelulupaa ei voi enää saada humanitaarisin perustein – lain puolesta äänesti 107 edustajaa

Eduskunta kansanedustaja
Eduskunnassa lain puolesta äänesti 107 edustajaa ja lakia vastaan 29 edustajaa. Poissa oli 63 edustajaa. Lehtikuva
Julkaistu 13.04.2016 14:52

MTV UUTISET - STT

Humanitaarisen suojelun perusteella ei ole enää mahdollista saada oleskelulupaa.

Eduskunnassa lain puolesta äänesti 107 edustajaa ja lakia vastaan 29 edustajaa. Poissa oli 63 edustajaa. 

Jatkossa kansainvälistä suojelua saa vain hakija, joka täyttää kansainväliseen ja Euroopan unionin lainsäädäntöön perustuvat edellytykset.

Hallitus perusteli muutosta sillä, että Suomen lainsäädäntö ei eroaisi muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden lainsäädännöstä.  

Viime vuonna Suomessa myönnettiin 119 oleskelulupaa humanitaarisen suojelun perusteella, mikä on noin seitsemän prosenttia kaikista myönnetyistä luvista.

Humanitaarisen suojelun perusteella myönnettiin eniten oleskelulupia somalialaisille.

Tuoreimmat aiheesta

Pakolaiset