Lainojen yhdistäminen on teema, joka on ollut viime aikoina paljon esillä mediassa. Kuluttajat voivat päivittäin törmätä mainoksiin, asiantuntija-artikkeleihin sekä kriittisiin puheenvuoroihin aiheen tiimoilta.
Tässä artikkelissa Fiksukuluttaja.fi sivuston ylläpitäjät murtavat myyttejä lainojen yhdistämisen ympäriltä.
Artikkelin tarkoitus on avata muutamia keskeisimpiä uskomuksia lainojen yhdistämisen ympäriltä ja tarjota riippumaton katsaus siihen, millaisia mahdollisuuksia ja uhkia luottojen yhdistely pitää sisällään.
Lainojen yhdistely kannattaa tehdä kivijalkapankissa
Lainojen yhdistäminen mielletään monesti niin, että ensin otetaan hieman harkitsemattomasti vippejä ja muita luottoja ulkomaisista pienlainayhtiöistä, ja sitten lopulta yhdistetään ne omassa “turvallisessa” kivijalkapankissa.
Tämän uskomuksen ensimmäinen osa voi useiden henkilöiden kohdalla pitääkin paikkansa. Eli pikavippejä, joustoluottoja ja kulutusluottoja on kertynyt muista rahoitusyhtiöistä kuin perinteisistä pankeista.
Se, että laina kannattaisi yhdistää kivijalkapankissa, ei kuitenkaan aina pidä paikkaansa. Vaikka lähes jokainen tunnettu pankki tarjoaakin Suomessa yhdistelylainaratkaisuja, myös ulkomaiset nettipankit voivat tarjota kilpailukykyisiä ratkaisuja.
Kaikkein kustannus- ja aikatehokkain keino löytää edullinen laina lainojen yhdistämiseen on hoitaa kilpailutus jonkin netissä toimivan lainankilpailuttajan palvelussa.
– Olemme testanneet lähes kaikki Suomessa toimivat lainanvälittäjät, jotka kilpailuttavat yhdistelylainoja sekä kivijalkapankkien että ulkomaisten nettipankkien kesken. Olemme havainneet, että ruotsalaiset ja norjalaiset pankit ovat usein tarjonneet parhaan ratkaisun. Lisäksi siinä, missä perinteisellä pankilla voi kestää useita päiviä lainahakemuksen käsittelyssä, ulkomainen nettipankki voi tehdä lainatarjouksen vain muutamassa minuutissa, kertovat Fiksukuluttaja-blogin ylläpitäjät.
Kun lainojen yhdistäminen tulee ajankohtaiseksi, kannattaa huomioida kaikki olemassa olevat vaihtoehdot ja kilpailuttaa laina huolellisesti ennen lopullisen valinnan tekemistä. Pienetkin erot koroissa ja lainaehdoissa voivat vaikuttaa merkittävästi lainan kokonaiskuluihin.
Kotimaisten kivijalkapankkien ja ulkomaisten niin sanottujen digipankkien vakuudettomissa lainatuotteissa ei todellisuudessa ole juurikaan eroja, vaan ne toimivat ihan samanlaisella periaatteella ja korot ovat suunnilleen samalla tasolla (riippuen lainanhakijan yksilöllisestä tilanteesta).
Yhdistelylaina on varma tapa säästää rahaa
Yhdistelylainoja mainostavat tahot keskittyvät mainosviestinnässään usein siihen, miten paljon asiakas voi säästää kuukaudessa yhdistämällä lainansa.
Viesti keskittyy nimenomaan lainasta maksettavaan kuukausierään ja sen pienenemiseen lainojen yhdistämisellä.
Todellisuudessa yhdistelylainan ottamisen kannattavuus selviää vasta, kun kaikki lainakustannukset ynnätään yhteen koko laina-ajalta.
Lainan kuukausierä ja laina-aika korreloivat vahvasti keskenään. Mitä pidempi laina-aika yhdistelylainassa on, sitä pienemmäksi lainan kuukausierä muodostuu.
Pitkä laina-aika taas tarkoittaa kulujen ja korkojen kertaantumista pidemmältä ajalta, joka taas tarkoittaa lainasta kokonaisuutena maksettavien kulujen nousua.
On siis täysin mahdollista, että kuukausierää pienentävä yhdistelylaina maksaakin lopulta enemmän kuin kalliimmat pois maksettavat luotot olisivat maksaneet, mikäli ne olisi maksettu kokonaan pois alkuperäisen maksusuunnitelman mukaisesti.
– Kuukausierän pienentyminen on hyvin tärkeä asia monelle lainoja yhdistävälle. Sitä ei kuitenkaan tule pitää ainoana kriteerinä. Kannustamme suomalaisia laskemaan auki myös koko laina-ajalta maksettavien kulujen kokonaismäärään. Ideaalitilanteessa asiakas saa reilusti pienemmän kuukausierän ja säästää myös kokonaiskustannuksissa, täsmentää Fiksukuluttajan laina-asiantuntija.
Vain kulutusluotot ja pikavipit voi yhdistää
Monille suomalaisille tuntuu olevan epäselvää, mitkä kaikki luotot voi yhdistää. Usein kuvitellaan, että vain pikavipit tai kulutusluotot voidaan yhdistää uudella lainalla.
Todellisuudessa ainoa lainatyyppi, jonka yhdistäminen yhdeksi vakuudettomaksi lainaksi ei onnistu, on asuntolaina.
Vakuudettomille lainoille on Suomessa todella monta eri nimitystä, ja nämä ovat syntyneet pääasiassa lainatuotteita markkinoivien tahojen toimesta.
On pikavippiä, pikalainaa, joustoluottoa, käyttöluottoa, osamaksua, kertalainaa, luottolimiittejä, autolainoja, remonttilainoja ja useita muita vastaavia.
Käytännössä kaikissa yllä mainituissa on kyse samasta asiasta: nimittäin vakuudettomasta lainasta.
Olipa vakuudettoman luoton nimitys mikä tahansa, jokaisen niistä voi yhdistää yhdeksi vakuudettomaksi lainaksi.
Sillä ei ole väliä, onko sinulla yhdistettävänä kolme pikavippiä vaiko yksi kulutusluotto, kolme osamaksusopimusta ja luottokorttivelkaa. Voit yhdistää ne kaikki.
Vain suurituloiset saavat yhdistelylainoja
Monet luulevat, että lainojen yhdistäminen onnistuu vain hyvätuloisena.
Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Lainoja yhdistelevät niin työssäkäyvät kuin työttömätkin – sekä eläkeläiset ja opiskelijat.
Yhdistelylainatarjoukset perustuvat henkilökohtaiseen luottokelpoisuusanalyysiin.
Vaikka säännölliset tulot ovat olennainen osoitus lainanhakijan takaisinmaksukyvystä, ei tulojen tarvitse olla erityisen suuria.
Tärkeintä on, että hakijalla on puhtaat luottotiedot ja hakemuksessa ilmoitetuilla tuloilla on realistista selviytyä uuden ja edullisemman yhdistelylainan lyhentämisestä.
Toisaalta on totta, että kaikista suurimpia yhdistelylainoja aina 50 000 euroon saakka myönnetään vain henkilöille, joilla on hyvät tulot.
Pienempien, yhteissummaltaan noin 5000 - 15 000 euron lainojen yhdistäminen onnistuu useimmiten kuitenkin myös pienituloisilta.
Lainojen yhdistämisellä ratkaisee velkaongelmat lopullisesti
Tämä uskomus tai jopa myytti on asia, johon monet ei-kaupalliset talousasiantuntijat tarttuvat.
He argumentoivat, että lainojen yhdistämisellä ei ratkaista velkaongelmia. Fiksukuluttaja on asiassa samoilla linjoilla kirjoittaessaan, että “on täysin selvää, että luottojen yhdistäminen edullisemmalla lainalla on vain yksi askel tasapainoisempaan talouteen”.
Yhdistelylaina ei poista velkaa eikä laske velan määrää. Sen avulla voidaan kuitenkin madaltaa velasta maksettavia kustannuksia ja tämä taas mahdollistaa sen, että veloista on helpompi päästä lopullisesti eroon.
Suositeltavaa olisi, että lainojen yhdistämisen yhteydessä tehdään kokonaisvaltaisempia korjausliikkeitä myös oman talouden hallinnan tapoihin ja ponnistellaan sen eteen, että uusikin laina maksettaisiin mahdollisimman nopeasti pois.
Takuusäätiön järjestelylaina on järkevin vaihtoehto luottojen yhdistelyyn
Kaupalliset yhdistelylainat saavat toisinaan ryöpytystä mediassa. Niitä arvostellaan liian ruusuisen kuvan maalaamisesta ja siitä, miten vakuudeton laina “paketoidaan” oman talouden keventäjäksi.
Tilalle tarjotaan Takuusäätiön takausta, jonka avulla pankista voidaan hakea huomattavan edullinen järjestelylaina verrattuna tavalliseen vakuudettomaan lainaan.
Takuusäätiön asiantuntija Minna Markkanen kuitenkin toteaa tässä Ylen haastattelussa, että yhdistelylainaa kannattaa kysyä ensimmäisenä pankista. Takuusäätiön järjestelylainan hän toteaa käyttökelpoiseksi vaihtoehdoksi vakuudettomille yhdistelylainoille, kunhan summa pysyy alle 34 000 eurossa.
Fiksukuluttajan ylläpitäjät näkevät Takuusäätiön tarjoamassa ratkaisussa paljon hyviä puolia:
– Mielestämme Takuusäätiön takaus on erinomainen lähtökohta lainojen yhdistämiseen. Mikäli täyttää takaukseen vaadittavat kriteerit ja pystyy odottelemaan hakemukselle tyypillisesti pitkän käsittelyajan, kannattaa katsoa se kortti ensimmäisenä.
Mikäli yhdistettävien lainojen kokonaissumma kuitenkin ylittää 34 000 euroa tai takausta ei myönnetä, kaupallisten toimijoiden yhdistelylainat ovat monissa tapauksissa se parhain vaihtoehto.