Lamborghini houkuttelee uutuudellaan naisia – uusi pomo on Räikkösen vanha tuttu

Lamborghini Urus
Lamborghinin katumaasturin uskotaan pohjautuvan vuonna 2012 esiteltyyn Urus-konseptiin.EPA / All Over Press
Julkaistu 02.09.2016 16:12

MTV LIFESTYLE

Lamborghini haluaa naisia ja perheitä asiakkaikseen uuden kaupunkimaasturimallinsa myötä.

Lamborghini haluaa tuoreen toimitusjohtajansa Stefano Domenicalin mukaan näyttää itsestään pehmeämmän puolen ja tavoittelee superautoihmisten sijaan uutta kohderyhmää: naisia ja perheitä.

Aseena uusien kuluttajasegmenttien tavoittelussa "Lambo" käyttää uutta kaupunkimaasturiaan, jonka on uumoiltu tulevan markkinoille 2018.

Autoon odotetaan Lamborghinin V10- ja V12-traditiosta poiketen V8-moottoria, joka tuottaisi noin 600 hevosvoimaa.

– Härkä on aina agressiivinen, mutta haluan tuoda meille uuden lähestymistavan asiaan: härkä voi olla myös hellä, Domenicali filosofoi viitaten Lamborghinin logoon, jossa komeilee härkä.

– SUV on käännekohta, se tekee Lamborghinista erilaisen.

Merkittävä fakta Lamborghinin uudessa suunnassa on se, että viime vuoden myynnistä vain viisi prosenttia tehtiin naisasiakkaiden kanssa. Lukema on pysynyt samana viimeiset kymmenen vuotta.

– Naisten luksusautomarkkinoiden valtikka on ottamatta. Rahasta asia ei ole tässä asiakassegmentissä kiinni – vaan siitä, että naiset vakuutetaan myyjien toimesta, paaluttaa Luxury Institute -tutkimusyhtiön toimitusjohtaja Milton Pedraza.

Domenicali Räikkönen

Stefano Domenicalin (vas.) tie on vienyt F1-sirkuksen jälkeen Lamborghinille.

Stefano Domenicali työskenteli Kimi Räikkösen kanssa kausilla 2008 ja 2009 ja jatkoi Ferrarin F1-tallin johdossa vuoteen 2014 saakka.

Lamborghinin omistaa Volkswagen-konserni.

Lähde: Automotive News Europe

---

Mercedes-Benzin mielipide golfautosta

2:30img

Tuoreimmat aiheesta

Lamborghini