Lampaita pidetty järkyttävissä oloissa Somerolla – lantaa ikkunoihin asti

lampaiden kaltoinkohtelu Somerolla 1.9.2016
Tilan karjasuojissa lantaa oli lähes ikkunoihin asti. Kuva: Lounais-Suomen poliisi.
Julkaistu 01.09.2016 13:32

MTV UUTISET

Somerolaisella lammastilalla on paljastunut eläinten räikeä laiminlyönti. Jutun alempana oleva kuva saattaa järkyttää herkimpiä. 

Aluehallintoviranomaiset ja poliisi tekivät tilalla eläinsuojelutarkastuksen. Poliisin mukaan tilalla oli vakavasti sairaita ja loukkaantuneita eläimiä, ja kaikki tilan yli sata lammasta jouduttiin hätäteurastamaan.

– Tilan erittäin murheellisten olosuhteiden perusteella kävi selväksi, että kyseisen tilan lammaskarjansa hoito oli laiminlyöty jo vuosien ajan, kertoo Lounais-Suomen poliisi.

– Tilan karjasuojissa lantaa oli lähes ikkunoihin asti. Lampaiden turkki oli päässyt kasvamaan ja likaantumaan kymmenien kilojen painoiseksi. Lampaiden sorkkiin ja jalkoihin takertuneet narut olivat hiertäneet eläinten jalkoja poikki.

Salon poliisi tutkii asiaa törkeänä eläinsuojelurikoksena.

Lammas2 somero 1.9.2016

Lampaiden turkki oli likaantunut lannasta kymmenien kilojen painoiseksi. Kuva: Lounais-Suomen poliisi.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos