Lämpimiä tunteita ja epävarmuutta – Love Island -tähdet Eetu ja Sofia vaiheilevat toistensa suhteen, villan naiset puuttuvat peliin

Love Island Suomi jaksokuva 6 Sofia Eetu
Julkaistu 24.08.2019 19:35
Toimittajan kuva

Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Sofian ja Eetun tunteet toisiaan kohtaan lämpenevät entisestään Love Island Suomessa, mutta epävarmuutta silti löytyy. 

Love Island Suomessa muutkin pariskunnat kuin Nikita ja Tommy alkavat lähentyä toistensa kanssa.

Eetun ja Sofian rakkaustarina etenee turvallista tahtia eteenpäin, mutta molemmat vaikuttavat odottavan toiselta selkeämpää varmuutta. Joten Vanessa ja Sanni ottavat tehtäväkseen järjestää Eetun ja Sofian suhdetta eteenpäin.

LUE MYÖS: Dramaattinen ilta Love Islandilla! Nämä parit muodostuivat jännittävässä parinvalinnassa

He ehdottavat Eetulle, ettähän järjestäisi yllätystreffit Sofialle. Eetu on kuitenkin skeptinen, hänestä treffit olisivat tähän kohtaan liian aikaiset, ja sen lisäksi hän toivoisi Sofialta aloitetta.

Sofia sen sijaan kertoo toivovansa, että villaan tulisi uusi nainen, joka herättäisi Sofiassa mustasukkaisuuden tunteita. Nähtäväksi jää kumpi uskaltaa viedä suhteen seuraavalle tasolle, vai jäävätkö he ikuisuuksiin odottamaan ulkopuolista varmuutta.

Love Island Suomi klo 21 Subilla kuutena iltana viikossa ma-la.

C More -suoratoistopalvelussa ohjelma on katsottavissa jo klo 20, lukuunottamatta startti- ja finaalijaksoja.

Tuoreimmat aiheesta

Love Island Suomi