Odottamaton käänne Love Island -villassa – kaksi uutta miestä astelee taloon, vahva pariskunta ajautuu epäilysten verkkoon

Love Island Suomi jaksokuva 6 Sofia Eetu
Julkaistu 03.09.2019 14:05
Toimittajan kuva

Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Sofian ja Eetun suhde ei ole enää pelkkää tasaista voittokulkua Love Island Suomessa. 

Love Island Suomi -ohjelmassa uusia sinkkuja on vilissyt sisälle villaan lähes solkenaan ja pariskunnat ovat jatkaneet muotoutumistaan. Nyt saaren asukkaat saavat miettiä jälleen suhdekuvionsa uusiksi, kun villaan astelee samaan aikaan kaksi uutta miestä. 

Lisäksi illan jaksossa nähdään, kuinka talon tähän mennessä tuorein asukas Meri pääsee viettämään aktiivisia treffejä uuden parinsa Joelin kanssa. Kumpikin näyttää viihtyvät toistensa seurassa, ja pienet kipinät ovat valmiita lentelemään. 

Villalla taas Sofia tilittää Vanessalle omista epävarmuuksistaan. Sofia on ollut jo tovin Eetun pari ja kaksikon suhde on edennyt pikkuhiljaa mutta varmasti vahvalta vaikuttavan ihastuksen tasolle. 

– Mä olen täällä ihan tosissani. Mä olen etsimässä täältä sitä oikeaa tyyppiä. Niin mä en halua, että mä poistun täältä silleen, että mä luulen, että olen oikean tyypin kanssa, ja mä joudun taas pettymään, Sofia sanelee. 

Love Island Suomi klo 21 Subilla kuutena iltana viikossa ma-la.

C More -suoratoistopalvelussa ohjelma on katsottavissa jo klo 20, lukuunottamatta startti- ja finaalijaksoja.

Tuoreimmat aiheesta

Love Island Suomi