Lännen Media: Sipilän hallitukseen ollaan hieman tyytyväisempiä kuin vuosi sitten

2:21img
Videolla juttu viime vuoden valtiopäivien avajaisista.
Julkaistu 06.01.2019 06:24

MTV UUTISET – STT

Suomalaiset ovat tällä hetkellä hieman tyytyväisempiä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitukseen kuin vajaa vuosi sitten, kertoo Lännen Media.

Lännen Median Taloustutkimuksella teettämästä mielipidemittauksesta ilmenee, että erittäin tai melko tyytyväisiä hallituksen tähänastiseen toimintaan on nyt 41 prosenttia. Se on kolme prosenttiyksikköä enemmän kuin viime vuoden alussa.

Hallitukseen tyytymättömien osuus on pudonnut 51 prosenttiin, kun se viime vuoden alussa oli 55 prosenttia.

Taloustutkimus haastatteli noin 1 000 ihmistä puhelimitse joulukuun kahdella viimeisellä viikolla. Mielipidemittauksen virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Tuoreimmat aiheesta

Sipilän hallitus